tiistai 14. huhtikuuta 2020

3. luku

Toukokuu 1986
Ydinonnettomuutta ja vappuriehaa 



Eivät miehet sen enempää kuin naisetkaan tienneet, että jääkiekon neljäs sija MM-kisoissa oli ylellinen murhe siihen verrattuna, mitä oli tulossa. Viikonloppuna kohkattiin vielä lätkäfinaaleista eikä kiinnitetty juuri huomiota pikku uutiseen ilmanlaadusta. Säteilyturvakeskus oli havainnut Suomen säteilyarvot kuusinkertaisiksi normaaliin verrattuna. Puolustuslaitos valpastui: oliko jossain päin maailmaa räjäytetty ydinpommi? Se mahdollisuus suljettiin pian pois. Aina varovainen Ruotsi evakuoi kuitenkin Forsmarkin ydinvoimalansa, vaikka nähtiin nopeasti, että tuuli kävi Neuvostoliitosta. Jääkiekkokisojen isäntämaa kiisti kaiken. Vasta maanantaina kesken Ylen pääuutislähetyksen uutistoimisto TASS kertoi, että Kiovan pohjoispuolella Ukrainassa oli sattunut ydinvoimalaräjähdys. Se oli vaatinut kahden ihmisen hengen. 
   Radion toimituksessa tiistain aamukokouksen tunnelma oli sähköistynyt. Silja oli toimitussihteerivuorossa ja jännitti selvästi, miten säteilyasiaan pitäisi suhtautua. Salla oli näköjään päättänyt olla kaikesta eri mieltä. 
   - Kuka soittaa Säteilyturvakeskukseen. Jusu? Silja kysyi. 
   - Mitä ihmettä me johonkin Neuvostoliiton ydinvoimalaonnettomuuteen puututaan, tämähän on aluetoimitus, Salla narisi. 
   - Katso karttaa. Tuuli tulee Tsernobylistä tähän suuntaan, meidän alue ottaa vastaan suurimman satsin säteilyä, Silja kuittasi. - Olen sopinut Pasilan kanssa yhteistyöstä. Tehdään ehkä ylimäärälähetyksiä päivän mittaan. 
   Salla huomasi mokansa ja käänsi nopeasti kelkkansa. 
   - Minä voin kyllä soittaa STUKiin. Pitäisikö lähteä filkkaryhmän kanssa vaikka Loviisan ydinvoimalaan, saadaan varmaan sieltä asiantuntijakommenttia ja ainakin kuvituskuvaa, Salla suunnitteli jo täpäkästi. Hän oli tajunnut, että voisi päästä valtakunnanverkkoon, parhaassa tapauksessa saisi oikein naamansa ruutuun. 
   - Helsinki hoitaa Loviisan. Jos meiltä tarvitaan joku, Hanski saa mennä Kotkasta. Sinä voisit Eevan kanssa kartoittaa, miten asiaan on suhtauduttu kouluissa ja päiväkodeissa. Onko koulutoimisto antanut ohjeita, miten tarhaikäisille on kerrottu asiasta. Voit tietty soittaa STUKiin, jos tarvit taustatietoja näihin haastatteluihin. Menisitkö Eeva tekemään päiväkodin jälkeen vaikka gallupin keskustassa ja jos ehdit niin jossain kirkonkylistä. Pelottaakohan ihmisiä. Faktaa me saadaan Helsingistä kaiken aikaa, ne työntää sitä kuuntelijoille TIPin kautta. Varotaan liioittelua, tässä saattaa olla ihan tarpeeksi vakava juttu ilman lisähöystämistä, Silja organisoi. Salla riiputti päätään, antoi hiustensa verhota ilmeet, mutta muut kuulivat hänen tuhahtelunsa. Eeva näki, että tämän Silja vielä saisi maksaa. 
   Ripa komennettiin pelastuslaitoksen juttusille. Oliko yleisö kysynyt neuvoja ja tietoja, oliko joku säikähtänyt sairaalakuntoon? Ripa vilkaisi tiskipöydälle, jossa lojui vielä hänen eilisen synttärikakkunsa ikkunallinen laatikonkansi. Hän nousi muka pelästyneenä paikaltaan, nosti kannen kasvojensa eteen ja lähti hakemaan nauhuria. Eevaa nauratti aina Ripan ja Kalen komiikka. Kaksikko piti huumoria yllä kaikki kahvitauot, yllytti toinen toistaan yhä kahjompiin koiskeisiin. Työtehon parantaminen ei olisi pahitteeksi kummallekaan, mutta näillä vanhemmilla äijillä oli ehkä liiankin monenlaisen elämänkokemuksen antamaa perspektiiviä asioihin. Heidän seurassaan ei pystynyt tärkeilemään tuntematta oloaan naurettavaksi. 
   Päivä toi virallisen vahvistuksen Neuvostoliitolta: Tsernobylin ydinvoimalassa oli tapahtunut räjähdys. Iltapäivän kahvitauolla ei spekuloinnista ollut pulaa. Tunnettiin sympatiaa neukkukollegoita kohtaan - nämä olivat varmaan olleet tulisilla hiilillä Moskovan MM-kisojen aikana. Oli takuulla tiedetty asiasta, mutta maan johto oli tietenkin kieltänyt kaiken uutisoinnin. Jusu meni vielä pitemmälle. 
   - Meikämanne syö vaikka hatullisen kouluruokaa, jos ei koko Neuvostoliitto pian romahda tällästen toilailujen takia. Ei siellä kansa kauaa enää katsele, kun niitä vedätetään, Jusu uhosi. 
   - Näkis vaan ja kuulis kohinan. Se on niin rankasti vartioitu järjestelmä, ettei ihmiset saa sitä kumoon millään ilveellä. Ei siellä pysty yhdistymään joukkovoimaksi maan johtoa vastaan. Eihän me tostakaan onnettomuudesta tiedettäisi, jos ei sen vaikutukset tuntuisi meidän mittareissa, Eevakin uskalsi ottaa kantaa.
   Iltalähetyksen alla Silja astui uudemman kerran Sallan varpaille. Salla tunki lähetykseen mukaan STUKin kanssa tekemäänsä haastattelua, Silja oli jo ottamassa siitä pariminuuttisen mutta huomasi kysyä, koska juttu oli tehty. 
   - Joskus puoli yhdentoista maissa. 
   - Häh, yli kuusi tuntia vanhaa tietoa, kun tilanne etenee kaiken aikaa. Pataan, me tarvitaan ihan ajantasaista tavaraa nyt. 
   Eeva seurasi sivusta Sallan synkkenemistä. Tämä ei pääty hyvin, hän tajusi. Tämäkään. Eilisillasta lähtien Eevasta oli tuntunut kuin sydänalaa olisi nirhattu tylsällä sahalla. Olivatko Elli ja Tatu vaarassa? Minkälaiseen maailmaan hän on tehnyt lapsia? Miten hän osaisi yksin pitää heistä huolta, selittää ison asian niin etteivät pienet ahdistuisi? Eevalla oli käynyt illalla mielessä soittaa Sakarille. Hän ihmetteli, miksei Sakari itse ollut kysynyt, miten lapsille kannattaisi aamulla puhua ydinvoimalaonnettomuudesta. Piittaamaton sika, Eeva puhisi ja päätti olla soittamatta. Äidistä ja isästä saisi tarpeeksi tukea, kun lapset alkaisivat pommittaa kysymyksillä. Juttukeikka päiväkotiin auttaisi vähän ennakoimaan, mitä kotioloissa olisi illalla vastassa. 
   Se toinenkin asia rassasi. Työ oli kiehtovaa, hän ei missään muualla saisi niin mahtavaa näköalaa koko maakunnan asioihin ja elämään. Mutta tämä porukka. Miten samaan toimitukseen olikin saatu koottua sellainen määrä individualisteja ja itsensä toteuttajia, että hän hämmästyi joka kerta, kun lähetys kaikesta huolimatta saatiin pystyyn ja se kuulosti vieläpä hyvältä. Eeva ei pitänyt esillä olemisesta, hän ei ollut yhtään miettinyt, millainen luonne ihmisellä näissä homissa pitäisi olla, kun oli tiedotusopin opintoihin pyrkinyt. Kevään mittaan häntä oli monet kerrat harmittanut, ettei ollut hakenut seurakunnan tiedottajan paikkaa. Silloin hakuaikana oli puistattanut ajatus, että törmäisi Sakariin vielä töissäkin. Mutta nyt hän oli saanut eroasiaan etäisyyttä, niskaotteen hylätyksi tulemisen tunteestaan. Ja seurakuntahan olisi niin helppo työpaikka, kun kaikilla oli sama ajatusmaailma ja lähimmäisenrakkautta ihan viran puolesta. Ehkä paikan saanut tiedottaja haluaisi joskus muualle, sitten Eeva varmasti hakisi turvalliseen yhteisöön, toimittelemaan asioita kulisseissa eikä julkisuudessa. 

   Vappuaattona seniorisiipi huokui tarmokkuutta. Hankevastaava Iiris autteli talon naisia kaurakeksien leipomisessa. Miehet tarjoutuivat oitis antamaan naisille työrauhan, vetäisivät kevätpusakat niskaan ja lähtivät Kallen autolla kaupoille ostoslistat mukanaan. He päätyivät kauppakeskuksen eläkeläispenkille vaihtamaan tuoreimmat uutiset tuttujen kanssa. Kaupasta tultua havaittiin lähetyspiirin vappukahvio torin laidalla ja jäätiin sinne vaihtamaan äsken kuullut uutiset vielä tuoreempiin seuraavien tuttujen kanssa. Emännät varmaan antaisivat palautetta, kun sillit ja perunasalaatit lämpenivät autossa, mutta nyt ei huolehdittu tulevaa. Vappuna mielet aukesivat toveruuteen, päivä paistoi, Suomi oli nousukiidossa ja yksi sillifile sinne tänne - ei sen kanssa ollut niin noko nuukaa. 
   Ripitys alkoi heti, kun isännät palasivat ja yrittivät napsia lämpimäisiä pullojen päällä kovettuvista kaurakakuista. Seremonian jälkeen miehet komennettiin vappukoristeiden tekoon. Kalle sai leikellä paperikukkien terälehtiä, Sulo nitoa ne keskeltä kiinni, Juho taitella kukat ruusun muotoon. Iiris pujotti paperikukat pitkiin naruihin, Alpo kiipeili kiinnittämässä kukkaköynnöksiä katosta roikkumaan. Margit siirsi leivonnaisia koreihin ja tajusi, ettei ole koskaan elämässään ollut mukana vappuvalmisteluissa. Äidin kanssa he tietysti hiukan aina siivosivat, ostivat toscaleivokset iltapäiväkahville ja pienen kuohuviinipullon illaksi. Televisiosta tuli viihdettä, se riitti vappuriehaksi kahdelle aikuiselle naiselle. Margit tunsi nyt elävänsä täysillä ensi kertaa sitten nuoruusvuosien. Ehkä vähän säälittävää, eläkeläisryhmän leivontaoperaatio ja paperikoristeiden askaroimista. Mutta sisintä hykerrytti se tunne, kun suunniteltiin iltaa, joka haluttiin viettää yhdessä. Jossain silmänurkassa vilahti Alpon komea hahmo. 

Pyörätien laidalla oli leskenlehtiä, kuin vappuaaton kunniaksi avautuneita. Eeva ilahtui, kurkotti katsomaan taakseen niin että oli keikahtaa ojaan. Kyllä me suomalaiset ollaan hulluja, hän mietti. Kanarialla parvekkeet ja pihat ryöppysivät alkukeväästä bougainvilleoita, kaktukset kukkivat kuin viimeistä päivää. Joka puolelta tulvi värejä, meren sinivihreys helli silmää. Mutta  kun palattiin kotimaahan, vikistiin pylly pystyssä ihastuksesta jonkin minimaalisen keltaisen kukan edessä eikä nähty littaantunutta likaisenruskeaa viimesyksyistä heinää eikä koirankakkaa eikä haalistunutta karkkipussia sen vieressä. Ehkä hyvä näin, Eeva mietti, löydetään pienikin ilonpilkahdus tunkan keskellä. Jos hän olisi pappi, hän voisi kehitellä aiheesta saarnaa: näin pitäisi olla myös ihmisen elämässä. Elämästä ajatukset johtivat viimeviikkoisiin kuolemakeskusteluihin. Sekä Tatu että Elli puhuivat aiheesta nykyään vähän väliä. Tatulle aihe oli käytännöllisempi.
   - Saanko repiä eväspakkauksista hintalaput? Tatu kysyi kun oltiin retkellä. 
   - Ei viitsi roskata. 
   - Kun siä ja isä kuolette, miä revin aina hintalaput ja panen ne valkosen kirjoituspöydän laatikkoon. 
   Aihe askarrutti tänäänkin. Päiväkodista käveltiin kolmisin omatekoiset vappuviuhkat heilahdellen, Tatu halusi välillä seisoa pyörän rungolla, kun Eeva talutti. Elli kysyi kolmatta kertaa tällä viikolla, miten ihminen kuolee. Eeva selitti fysiologista puolta. Ihminen lakkaa hengittämästä, sydän pysähtyy, aivot eivät enää toimi eikä ihminen tunne mitään. Ja vaikka ruumis pannaan arkkuun, niin ihminen siirtyy henkenä taivaaseen. Elli keskeytti. 
   - Niin mutta miten arkku voi lentää? 
   Tatu tarttui innokkaana kysymykseen. Yhden tarhakaverin, Tiinan, mummo ja vaari ovat kuolleet. 
   - Mihin ne kuoli? 
   - Maan alle. 
   Seuraavaksi käytiin läpi elinajan ennusteet. Irma-mummi ja Veikko-pappa olivat vielä turhan nuoria kuolemaan, isovaari Juho alkoi olla jo elämänsä ehtoopuolella, mutta äiti ja isä porskuttaisivat niin kauan että Tatu ja Elli ehtisivät jo ihan kyllästyä heihin. Elli takertui Eevan vyötäröön. Hän ei ikimaailmassa kyllästy äitiin. Eikä isään. Eeva vaihtoi nopeasti puheenaihetta. 
   - Mitähän kivaa voisi tehdä, kun on kerran vappuaatto? Käydäänkö ensin vähän keskustassa katselemassa vappumeininkiä ja ostetaan illaksi jotain naposteltavaa? Sitten voitais piipahtaa moikkaamassa Juho-vaaria. Seniorisiivessä on kuulemma tarjolla simaa ja kaurapipareita, jotka on jäähdytetty pullon päällä kaarelle. Sen ihmeen Tatu haluasi ehdottomasti nähdä. Jos siis saisi ottaa uusimman He-Maninsa mukaan. 
   - Sille tulee muuten niin ikävä, kun se on ollut jo koko päivän yksin kotona. 
   - Onhan sillä ne kaverit lelukorissa. 
   - Niin mutta ne on ensimmäisen sukupolven äijiä eikä ymmärrä tän uuden tekniikkavoimia. 
   Eeva pyöritteli silmiään ei kenellekään ja hymähteli itsekseen lastensa oudolle maailmalle ja termeille. Mitähän kaikkea hän menetti päivän mittaan, kun ei päässyt kuulemaan heidän oivalluksiaan. Joku toinen sai hymyillä hassuille sanoille, pyyhkiä räkäisen nenän, ottaa itkevän syliin. Jos ehti. Tarhassa oli niin monta muuta pientä avun tarvitsijaa, etteivät tädit kerinneet kaikkia huomata. Elli kyllä pärjäsi itsekseenkin. Hän oli oppinut lukemaan ja vetäytyi mielellään kirjojen ja lehtien kanssa sivuun, kun muut mellastivat. Yksi lastentarhanopettajista oli ottanut Eevan taannoin puhutteluun ja kertonut Ellin käytöksestä kuin ongelmasta. Eevaahan ei tästä aiheesta puhuteltu. Hän oli oikaissut ryhtinsä ja kysynyt ystävällisen viileään sävyyn, eikö opettaja ollut tutustunut uusimpiin persoonallisuutta koskeviin tutkimuksiin. Niissä kerrotiin, ettei ihmisen hiljaisuus tai ujous ole haitta, joka pitäisi kasvatuksella poistaa, vaan synnynnäinen persoonallisuudenpiirre, joka voi olla suuri etu työelämässä. Se kun auttaa ihmistä keskittymään työhönsä sen sijaan, että tämä istuisi toimistokuukkelina työkavereiden pöydänkulmalla olemassa sosiaalinen. 
   Aurinko lämmitti vielä näin illansuussa, yhden talon pihassa viriteltiin grilliä ja heiluttiin siideripullot kädessä. Sieltä vilkutettiin lupaavassa nousutunnelmassa Eevalle ja lapsille, Tatu ja Elli huitoivat viuhkoillaan takaisin. Tänä nimenomaisena päivänä suomalaiset saivat morjestella vieraampiakin. Seuraavaa kertaa piti odottaa juhannukseen, ellei halunnut kylähullujen listalle. 
   Eeva oli onnellinen, kun lapset pitivät hänet kotona eikä tarvinnut lähteä hillumaan vappuriehoihin. Työkaverit menivät porukalla yksille heti viimeisen lähetyksen jälkeen, mutta Eeva livahti kotiinpäin. Töissä oli ollut kiva päivä. Työväenliikkeen veteraani oli muistellut lähetyksessä entisajan vappumarsseja. Leipomokeikalla leipuri oli antanut kuumia vinkkejä tippaleipien valmistukseen. Yliopiston opiskelijat olivat kuvailleet tulevaa Unto Seppäsen patsaanlakitustempausta ja kehuneet hieman epäselvästi artikuloiden hyvää säätä. Kuuntelijat olivat toivottavasti saaneet mielensä keväiseksi ja toimitus ollut mukana päivän tunnelmassa. Nyt saisi heittää vapaalle ja nauttia sivusta seuraten muiden hauskanpitoa. Tai tekohauskan, joka illan mittaan muuttuisi monilla tylsäksi örveltämiseksi. 
   Kävelylenkin jälkeen Tatu, Elli ja Eeva poikkesivat seniorisiipeen. Aulasta kaikui ulos haitarin ja klarinetin duetto. Menossa oli toivekonsertti. Maria pyysi Metsäkukkia, Margit ehdotti Taas leivosia, Sulo vaati Kansainvälistä, koska kerran oli vappu. Duo Alpo ja Kalle lupasi tehdä parhaansa, kun yleisö malttaisi odottaa. 
   - Mutta ei me kaikkia niitä osata, vastahan tässä on alotettu yhteinen orkesteriura. Säveltäjät ei itsekään tunnistaisi meidän tulkintoja omiksi sävellyksikseen, Alpo toppuutteli. - Mutta nythän me saatiinkin rumpali yhtyeeseen, jos joku hakee pikkumiehelle vähän kattilankantta ja kauhaa rumpusetiksi. Tatulle tuotiin lyömäsoittimet, eikä kukaan saanut orkesterin rytmistä vähään aikaan mitään käsitystä. Pikku hiljaa poika tajusi tahdin ja rauhoittui kuuntelemaan soittajia. Musiikki palasi vähintään siedettäväksi. 
   Kolmen vartin jälkeen rytmiryhmä väsähti, oli vapputarjoilun vuoro. Simaa, pikkuleipiä, sillivoileipää, kahvia. Maltillisesti olutta, pikarilliset kuohuvaista. Jokainen voisi sitten jatkaa omalla puolellaan, jos suu vielä napsaisi. Yhteisistä sopimuksista kannatti pitää kiinni. Eikä huolta, jos joku unohti mitä oli puhuttu. Naiset kyllä palauttaisivat harhautuneet kaidalle tielle. 
   Juho muistutti Eevalle, että hänellä oli huoneessaan Olavi Virran levytyksiä. Niiden tahtiin nuoremmat voisivat vaikka pistää tanssiksi. Hetken kuluttua kasetti oli ladattu olohuoneen nauhuriin, matto rullattu nurkkaan, ja Virran ääni kajahti soittimesta. Leirinuotiolla-laulun verran asukkaat katselivat toisiaan empien, Aamu airistolla pani jo jalat vipattamaan, mutta häävalssiaan Kultaista nuoruutta Väinö ja Terttu eivät enää voineet vastustaa. Heistä näki, että yhdessä oli pyörähdelty kappale jos toinenkin. Arkiaskareissa jalat tottelivat jäykänlaisesti, mutta annas kun haitari soi, johan polvi norjistui ja selkä taipui kauniille kaarelle varmasti hienommin kuin silloin morsiusparina parketilla. Kalle kävi kumartamassa Elsalle, Viivi ja Torsti työntyivät joukkoon. Margit pyyhki vaivihkaa käsiään helmaansa. Mitä jos Alpo nyt hakisi tanssimaan ja hänellä olisi hikiset kädet, kaikkien odotusten vuosikymmenten jälkeen. Mutta Alpo näytti nousevan ja lähtevän omaan huoneeseensa. 
   - Äiti kato, mummot ja vaarit tanssii hassusti, Tatu hihitti ja näytti itse parempia muuveja. Niissä selkä tapasi lattiaan yhtä usein kuin jalat, mutta vanhat taputtivat hänelle kannustavasti. Elli halusi mukaan mutta Tatu tahtoi sooloilla. Eeva otti Elliä käsistä, äiti ja tytär pyörivät pian sirosti parketilla niin kuin vain Naisvoimistelijoiden kasvatit osasivat. Tatun tanssi kiihtyi, liikkeet muuttuivat yhä villimmiksi, vatsaan ahdetut raksut, karkit ja simat alkoivat tuntea olonsa ahtaaksi. Poika hoippui parketin laidalle ja oksensi tyynesti Margitin kengän viereen. Tavaraa roiskui pitkin Margitin säärtä, mutta ei se mitään, hänen tunnelmansa olikin jo valmiiksi pilalla. Turhaan hän oli pitänyt lämpörullia hiuksissaan, silittänyt keltasinisen kevätkolttunsa, ihan suotta harjannut halaistua nahkaa olevat vaaleat avokkaat, nyt ne olivat pilkulliset. Margit rauhoitteli väkinäisesti hymyillen Eevaa, joka pyysi kauhuissaan anteeksi ja toi kostean rätin. Ei käynyt kuinkaan. Paitsi että yksi ikäneidon sydän särkyi vielä kerran. 
   Tatu ei ollut yrjöilystään moksiskaan, ilta jatkui vain hiukan rauhallisempana. Kotiin ei kannattanut mennä, kun näiden dinosaurusten seurassa oli paljon kovempi meno. Hän ehdotti yhteistä piirileikkiä, jota oli tarhassa opeteltu tänään. Ellikin innostui ja aloitti laulun, muut osasivat sen yhtä hyvin kuin tarhakaverit. Margit yritti lähteä jo pois, mutta Tatu tarttui hänen käteensä ja veti tädin mukaan rinkiin. Piiri pieni pyöri. Alpo palasi olohuoneeseen, irroitti Tatun Margitin kädestä ja tuli heidän väliinsä. Hän näytti kuiskaavan jotain tädin korvaan, ja täti ihan selvästi punastui. 
   - Soittaessa tuli ihan kuuma, piti käydä vaihtamassa puhdas paita ja vetää vesipeena, jos vaikka saisi luvan yhteen valssiin. Eikös se meillä entisaikoina sujunut kun polkka pakkasella? Pannaas kohta soimaan Keinu kanssani. Tanssiessain kanssas häipyy muu, aikakin seisahtuu, Alpo hyräili ja katsoi Margitia nätisti silmiin. 
   Monta valssia ja kolmea Hopeista kuuta myöhemmin seniorit istuivat pitkin olohuonetta kuka paperiruusu korvan takana, kuka kalju kiiltäen. Joku oli saanut paitansa märäksi kainaloista, toinen nauroi, että reiskat näin villissä menossa repeää. Väinö kysyi Tertulta, pääsisikö saatille, Torstia kopautettiin päähän vappuviuhkalla, kun hän lauloi Viivilleen rakas, avaa hakas. Muut arpoivat naureskellen, kuinka kipeiksi paikat saataisiin hankittua näin äkillisesti riehumalla. Elsa sanoi ääneen sen, mikä pyöri kaikkien mielessä. 
   - Näin kivaa vappuaattoa mulla ei kyllä olis ollu, jos olisin jääny yksin möllinä mökissä pyörimää. Margit nyökkäsi ja viilentelli simalasilla hehkuvia poskiaan. Että taito oli vielä tallella, hän osasi jopa pyörähtää Alpon käden alta ainakin omasta mielestään sirosti. Alkukankeus oli karissut ensimmäisen valssin myötä, kavaljeerin tukeva ote vyötäröltä auttoi kuuntelemaan musiikkia ja seurailemaan toisen askelkuvioita, Margit huomasi. Häntä imarteli heidän tanssimisensa saama huomio. Muut olivat välillä vetäytyneet parketin laidalle ja tehneet tilaa Margitin ja Alpon näppärille kuvioille. Calypson soidessa he olivat vieläpä taputtaneet tahtia, ja siitäkös tanssipari oli intoutunut yhä vaativampiin kuvioihin. Margit huomasi, että samalla kun lämpö nousi ja hiki kihosi pintaan, jotain muutakin suli hänen sisällään. Etäinen romanttinen sankari muuttui kappaleiden myötä vanhaksi tutuksi, jonka kanssa oli kiva verrytellä vanhoja liikuntataitoja. Simaa maistellessaan Margit mietti, oliko hän haikaillut elämänsä pilalle. Mutta ei sekään kauhistuttanut, mukavaa vain kun taas löydettiin yhteinen sävel parketilla. 
   Eeva kantoi nukkuvaa Tatua, Elli piti äidin hameenhelmasta, kun kolmikko käveli pihan poikki kotiovelle. Isovanhemmat eivät näköjään olleet vielä palanneet kuoronsa vappupirskeistä, ikkunat olivat pimeinä. Eeva kolisteli kotiinsa, unohti lasten iltapesut, peitteli pojan ja istui tyttönsä sängynlaidalle. Tässä minulla on kaikki, mitä tarvitsen, hän mietti. Sitä Sakaria, jonka kanssa perheen perustin, ei enää ole. Sääli miestä, tämänkin hetken hän menettää. Elli kysyi silmät kiinni vielä yhden mieltä askarruttavan jutun. 
   - Äiti mitä tarkoittaa tuhlaaminen? 
   - Sitä kun käyttää jotain asiaa liikaa. 
   - Mutta rakkauden tuhlailu on mukavaa, Elli kuittasi ja oli pian unessa. Äidin pieni filosofi.

Voit kuunnella luvun 3 Youtubessa täältä:
https://youtu.be/O3OXr3hlZuw