Syyskuu
1986
Suoria
puheita
Valkealassa
Anttilan kylässä oli helikopteri pellolla katollaan. Tai oikeastaan
roottoreillaan. Aamukokousta veti Salla. Hän ei halunnut lähettää
paikalle toimittajaa eikä filmiryhmää, sillä hän oli sopinut
edellisenä päivänä tiukasta terveyskeskusaiheesta johtavan
ylilääkärin kanssa. Yksi hoitajista oli vuotanut tietoja
väärinkäytöksistä lääkekaapilla, ja Salla halusi saada jutun
ennen lehtiä. Porukkaa ei hänen mielestään riittänyt kahteen
paikkaan, ja nyt väännettiin kovaa. Silja ihmetteli isoon ääneen,
mitä pitäisi tapahtua, että filmiryhmä komennettaisiin keikalle,
avaruusraketin hätälasku Kouvolan keskustaanko. Samassa
toimitussihteerin puhelin soi, ja Sallan oli pakko luvata Pasilalle
materiaalia väärinpäin killuvasta kopterista. Eeva huomasi, että
räjähdys oli tuloillaan ja siitä tulisi kova.
Iltapäivällä
Lauri oli ehtinyt tehdä keikan kopterille ja Reetta jutun
lääkekaapilla käyvistä luvattomista filmiryhmän kanssa. Kaiken
piti olla kunnossa. Eeva kuuli huoneeseensa, kuinka esimies marssi
Siljan huoneeseen ja täräytti, että tätä syytetään
työpaikkakiusaamisesta. Asia selvitettäisiin huomisaamuna. Eeva
pysähtyi kesken kirjoittamisensa kuuntelemaan Siljan vastausta.
Onneksi tämä oli niin tomera.
-
Mitä helvettiä! Mistä kiusaamisesta? Et voi saapastella tänne
toteamaan tuollaista selittämättä mitään. Tämä asia
käsitellään nyt. Siinä vaiheessa Kale veti oven kiinni, Salla
kuului menevän hetken päästä huoneeseen. Puolen tunnin kuluttua
ovi aukeni uudestaan, Kale ja Salla marssivat pitkin käytävää,
Silja tuntui istuvan vielä huoneessaan. Eeva meni kurkistamaan
ovelta ja Silja vinkkasi hänet sisään. Hän näytti kalpealta,
punaiset läikät kaulalla kertoivat tunteista.
-
Miten tällaista voi tapahtua? Salla syyttää mua kiusaamisesta, kun
olen kyseenalaistanut hänen journalistisia arvioitaan. Ja Kale menee
mukaan leikkiin, uskoo sen kaikki puheet. Eikä se jäänyt edes
siihen, että olen muka yrittänyt horjuttaa Sallan asemaa
toimittajana - mitä ihmeen asemaa? Olen kuulemma jatkuvasti
tuhahdellut hänen puheilleen, sivuuttanut hänen mielipiteensä,
ollut katsomatta häneen päin kokouksissa. Eli kaikkea sitä mitä
hän itse tekee. Ei jumalauta, voitko herättää mut tästä
painajaisesta, eihän Kale voi uskoa tollasta kun on itse ollut
mukana samoissa tilanteissa, Silja parahti ja alkoi lopulta itkeä. -
Mä oon niin pettynyt, olen kuvitellut Kalea fiksuksi sen jutuista
huolimatta, ja sitä voikin vedättää ihan mielensä mukaan. Ja toi
Sallahan on ihan sekaisin.
Eeva
istui puoli tuntia Siljan huoneessa. Naiset pohtivat yhdessä
tilanteen mielipuolisuutta. Mihin toimitustyöstä häviäisi
etiikka, asioiden tärkeysjärjestys, terve järki, jos asioista ei
saisi keskustella kun joku heti loukkaantuu? Jotain oli
peruuttamattomasti mennyt rikki. Luottamus. Esimiehen kunnioitus.
Silja lupasi Eevalle jatkaa keskustelua Kalen kanssa huomenna, kun
olisi saanut mielensä takaisin. Hänellä oli hyvä täysipäinen
aviomies, joka panisi asiat tärkeysjärjestykseen illan aikana.
Kotimatkalla
Eeva jälleen selvitteli ajatuksiaan. Mitä jos hänelle kävisi
noin, joutuisi syyttömänä tuomituksi? Hänellä ei olisi kivaa
miestä kotona puolustamassa ja puhumassa järkeä. Tämä ei ollut
ensimmäinen kerta, kun Eeva ajatteli sopimuksensa päättymistä
huojentuneena. Hän ei tiennyt missä vika oli. Oliko hän itse
sopimaton toimittajaksi, oliko vika toimituksen johtamisessa vai
oliko kysymys siitä, ettei työ itse vastannutkaan hänen
kuvitelmiaan. Sai kertoa päivästä toiseen siitä, mitä joku
toinen ihminen oli tehnyt, seistä sivussa raportoimassa, kun elämä
kulki sakeana virtana silmien alla ilman että hän astui siihen,
ojensi vain mikrofonia ääntä kohden.
Onneksi
oli perjantai. Äiti oli jo hakenut lapset tarhasta, tämä ilta oli
yhteistä aikaa. Sakari hakisi Tatun ja Ellin huomenna viikonlopuksi.
Eeva poikkesi ruokakauppaan, nyt kaivattaisiin herkkuja kirjojen ja
television ääreen. Vohvelirauta kehiin, siihen hän oli sortunut,
vaikka limsakonetta ei ollut suostunut ostamaan. Naapurin lasten
luona Tatu ja Elli saivat nauttia kuplajuomista ja kerätä
säälipisteitä omasta kurjasta kohtalostaan. Aikuiset siellä kyllä
ymmärtäisivät yskän, Sirkku oli joskus tuskaillut, miten oli
tuokin rakkine tullut messuilta ostettua. Saisikohan kiinankaalista
ja ananaksesta sen verran terveellisen alkupalan, että voisi sitten
vetää vohveleita ja mansikkahilloa paremmalla omallatunnolla, Eeva
pohti.
Kolme
tuntia, kuusi vohvelia ja kaksi Bill Cosby -shown jaksoa myöhemmin
Eeva lojui lapsineen sohvalla, kun puhelin soi. Leeni ilmoitti
tulevansa huomenna kylään. Tuosta vaan, kuukausien hiljaisuuden
jälkeen. No mikäs siinä, Leenin kanssahan oli aina hauskaa, vaikka
kuntoa hänen seuransa kyllä vaati. Piti jaksaa valvoa, puhua
paljon, nauraa ja innostua. Mutta kunhan vauhtiin päästiin, homma
sujui kyllä, Eeva muisti.
Lauantaina
Eeva oli linja-autolla vastassa, kun Leeni purjehti autonportaita
alas eriväriset kangaskaistaleet ympärillään liehuen. Kalkatus
alkoi saman tien, ja kovalla äänellä. Opettajalla oli äänivaroja,
ja täällä vieraassa ympäristössä Leenin ei tarvinnut välittää
siitä, mitä muut ajattelivat.
-
Kato kun kaikki tuijottaa sua, sä olet julkkis, hän kailotti isoon
ääneen muiden asiakkaiden vilkaistessa hedelmätiskillä Eevaa.
Kassalla Leeni selvitti tulleensa ystävänsä luo varmistamaan, että
tämän miesasiat ovat kunnossa. Eevan teki mieli vajota lattian
läpi, vieras kassaneiti katseli häntäkin vähän oudosti.
-
Miksi sun pitää nolata minut? En minä ole julkkis, kukaan ei
tunne. Ajattele nyt mitä noi minusta tuumii tollasen jälkeen. Että
mulla on noussut kusi päähän, Eeva sihisi puistotiellä, mutta
Leeni vain nauraa räkätti ja kysyi lapsista. Sakari oli hakenut
heidät aamulla, nyt ei tavattaisi kumpaakaan. Naisten viikonloppu.
Kotona
tunnelma parani. Hyvä ruoka ja juoma laukaisivat kielenkannat. Eeva
oli huojentunut, kun sai tilittää toimituksen kummallisen
kohtauksen ystävälleen. Vähitellen puhe kääntyi lapsiin,
miehiin, perheeseen. Leeni oli hyvä kuuntelija, hän osasi nauttia
toisenkin tarinoista. Välillä piti tietysti saunoa ja selvitellä
Leenin parisuhdetilanne. Parisuhteita oli tällä kertaa kaksi. Yhtä
aikaa, toisistaan tietämättömiä miehiä. Siinä vaiheessa, kun
Leeni alkoi kuvailla näiden fyysisiä ominaisuuksia Eeva sai
sanotuksi, että nyt riittää, suihkuun!
Pieni
iltalenkki antoi voimia jatkaa juttua vielä pikkutunneille. Eeva
tunsi, miten vanha ystävyys vahvisti, auttoi näkemään paremmin
itsensä ihmisenä, ei vain äitinä tai toimittajana. Taisikin olla
aikaa siitä, kun hän oli viimeksi muistanut, kuka oikeastaan oli.
Aamukahvilla
keskustelu jatkui samoissa läheisyyden tunnelmissa. Leeniä ei
häirinnyt, vaikka hänen edesottamuksensa levitettäisiin kaikkien
tietoon. Kunnia meni mutta maine senkun kasvaa, oli hänen mottonsa.
Eeva taas oli tarkka siitä, ettei hänen asioistaan puhuttaisi
muille. Ihanaa, kun saattoi luottaa toiseen ja tietää ettei tämä
rasittuisi hänen ongelmistaan. Omaa äitiä ei uskaltanut oikein
enää kuormittaa, tämä sävähti aina hienoisesti kun kuuli jotain
ikävää Eevalta. Sitten Leeni oli lähdössä, Eeva saattoi häntä
pysäkille ja sai yllättäen reippaat arviot viime tuntien
keskusteluista.
-
Sä olet kyllä aika hukassa. Mies lähti, uutta ei ole, pojalla on
varmaan joku kirjainyhdistelmähäiriö, toimituksessa et
selvästikään ole omalla alueellasi. Koita nyt reipastua hyvä
nainen. Avaa suusi työpaikalla. Mieti mitä itse haluat elämältä.
Hanki poikaystävä, lapselle jotain terapiaa ja näytä sille
eksällesi että pärjäät ilman sitä torvea. Varaudu siihen, että
kaikki sanoo, että olet epäonnistunut. Minä en ajattele niin,
mutta muut ajattelee. Huivi heilahti olkapään yli, kun Leeni kipusi
linjuriin ja moiskautti lentosuukon mannermaisen näyttävästi.
Kiitos nyt tästäkin vähästä, Eeva mietti tyrmistyneenä. Ääneen
hän ei ollut osannut sanoa mitään Leenin läksiäiskommenttiin.
Noin surkea hän siis oli.
Eeva
maleksi hitaasti kotiinpäin, mietti ystävän viiltävää
analyysia, josta suurin osa kieltämättä oli totta. Mutta että
Tatulla kirjainyhdistelmä? MBD vai afasia, mitä niitä oikein oli?
Ja pitäisi näyttää Sakarille? Hän kiipesi kirjaston takaa
vuorelle nousevia portaita, raahusti näköalapaikalle. Usein
tuttujen maisemien katselu ylhäältäpäin auttoi. Nyt Eeva vain
tuijotti irrallaan peruskalliosta olevaa valtavaa kivilohkaretta ja
mietti, miten entisajan nuoret olivat uskaltaneet loikata rotkon yli
tasaiselle kivelle kymmenien metrien korkeudessa. Heillä oli
tietysti ollut poika- ja tyttöystävät, joiden kanssa käsi kädessä
uskalsi elämässä mitä vain, oli se viisasta tai ei. Joki
kimalteli mutkissaan, syysaurinko poimi havumetsistä keltaisina ja
punaisina loistavat lehtipuut, taivas oli kuulaan sininen. Hanhiparvi
ylitti vuoren muodostelmassa ja piti jatkuvaa kaakatusta, kuin linnut
yrittäisivät matkia koirien haukuntaa. Eeva yritti ajatella, että
tälläkin paikalla varmaan moni nuori nainen sukupolvien mittaan oli
katsellut samoja vesiä, mäkiä ja kirkasta taivasta, hautonut
samoja huolia ja tuskaillut yksin. Se helpotti vähän muttei
ratkaissut mitään. Hän nousi, rapsi neulaset housuntakamuksesta ja
lähti laahustamaan polkua kotiin.
Eevan
tyttöporukassa oli sanaton sopimus. Jos koolla oli heistä vain
kaksi tai kolme, poissa olevia ei haukuttu selän takana. Eeva pyöri
hetken aikaa kotona, mietti eikö olisi järkevää lähteä vaikka
sienimetsään näin hienona päivänä, mutta levottomuus Leenin
sanojen takia ajoi hänet soittamaan Arjalle. Hyvänen aika, hänhän
ei ollut kysynyt tältä edes raskauden edistymisestä. Arja tietäisi
kasvatusammattilaisena, oliko Tatun kanssa syytä huoleen. Arja
haettiin puhelimeen pihalta, siellä oli hiekkakakun teko keskeytynyt
pahaan kohtaan, ja huuto kuului puhelimeen asti. Miesääni tuntui
rauhoittelevan pikkupedon mylvimistä, ja Arja tuli
hengästyneenä puhelimeen. Eevan sisintä kouraisi. Mikä idylli.
Sellainen jota hän ei pystyisi lapsilleen tarjoamaan. Hän
ryhdistäytyi kuitenkin ja kyseli kuulumisia. Kun tuli puhe raskauden
edistymisestä, Arja oli hetken hiljaa.
-
Raskaus kyllä etenee kiitos vaan hyvin. Mutta meille tulee
down-lapsi, Arja henkäisi yrittäen kuulostaa tavanomaiselta. Oli
Eevan vuoro olla hiljaa. Olisi hän sanonut jotain jos yhtään olisi
tiennyt, mitä. Lopulta hän sai kakisteltua jotain.
-
Voi että. Mutta jos jotkut pärjää vähän erilaisenkin lapsen
kanssa, niin teidän perhe. Sinä olet loistava äiti ja kasvattaja,
ja teillä on siinä apukäsiä ympärillä luonnostaan. Sen tiedän
kokemuksesta, että joka lapsi on yhtä rakas, vaikka toisen
raskauden aikana ihmetteleekin miten voisi tykätä uudesta
tulokkaasta, kun se eka on maailman ihanin.
-
Aivan varmasti just niin. Rakas on tää uusikin. Ei me muuten tätä
ratkaisua oltais tehty. Mutta kerro nyt mitä sulle kuuluu.
Eeva
mietti hetken, pitäisikö olla jalo ja pitää mölyt mahassaan.
Hänen ongelmansa olivat ohimeneviä, toinen joutuisi loppuelämänsä
sopeutumaan uusiin tilanteisiin, joita ei ollut tilannut. Itsekuri
kuitenkin petti ja Eeva kertoi Leenin kyläilystä ja kommenteista.
Arja henkäisi kuuluvasti, jo se olisi riittänyt Eevalle, mutta
Arjan äidillisyys ylsi pitemmällekin.
-
Et välitä Leenin puheista. Omia ongelmiaan hän vaan peilaa,
ilmeisesti kadehtii sinulta sitä, mitä sulla on mutta hänellä ei.
Leenin buduaarissa ovet käy kuin kangaspuut, mutta ei se näköjään
tee hänestä yhtään onnellisempaa. Tatun kanssa kerkisin kesällä
touhuta sen verran, että huomasin miten vilkas hän on. Ideoita
riittää joka lähtöön, ja lähtee kans ellet pidä varaasi. Mutta
Tatusta on kirjainyhdistelmät kaukana, terävä poika ja tulee
helposti toimeen toisten kanssa. Eikö se riitä nelivuotiaalta? Älä
vaan ala raahata häntä mihinkään testeihin. Meidänkin tarhassa
on kaikenlaisia lapsia, ja kyllä sieltä silloin tällöin joku apua
tarvitseva erottuu. Tatu ei erottuisi joukosta, ota nyt
rauhallisesti.
Miten
joku osaa olla noin empaattinen, Eeva mietti kaivaessaan
huojentuneena sieniveistä ja muovirasioita esiin. Kori olisi
tyylikkäämpi, mutta kun ei huushollista nyt sellaista löytynyt.
Arja oli nostanut häneltä huolet harteilta tekemättä omasta
tilanteestaan mitään numeroa. Oli vielä sanonut suoraan, ettei
voisi neuvoa Eevaa ammatin suhteen, itse piti tietää sellaiset
asiat. Mutta parisuhteita on turha murehtia, tulee jos on tullakseen.
Ja että tähän maailmaan mahtuu erilaisia lapsia, sen he olivat
Petrin kanssa päättäneet yksimielisesti. Mahtuisi siis Tatun
eläväisyys ja Ellin ujouskin.
Metsästä
löytyneistä suppilovahveroista saisi ainakin yhden kastikkeen,
vielä enemmän puhtia tuli pelkästä pyöräilystä ja metsässä
kävelemisestä. Hirvikärpäsiä oli enää harvassa, tämähän oli
paratiisi. Henki kulki taas, maailma ei enää näyttänyt yhtä
epäpätevältä kuin aamupäivällä. Eevassa oli voimia hoitaa
arkensa, jos hän saisi juoksennella pitkin metsiä, kun sieltä tuli
tarmoa ja iloa vaikkei uskoisi mihinkään
energiavirtatarinoihinkaan. Retken jälkeen Eeva lähti moikkaamaan
Juhoa. Seniorisiivessä valmisteltiin näköjään jotain
tilaisuutta. Miehet nostivat tuoleja rinkiin, Matti mallaili
diaprojektoria ja kangasta asemiin. Hän oli tarjoutunut näyttämään
lintukuviaan tänään.
-
Omasta pyynnöstäni täällä riehun. Saa nähdä kuinka linnut
kiinnostaa tulevia naapureitani, Matti touhusi Eevan nähdessään. -
Jää sinäkin katsomaan, jos kiinnostaa. Eevaa kiinnostivat juuri
linnut oikein kovasti, ja vanhempien ihmisten seura. Nämä olivat
elämän moniottelijoita, joiden lähellä aina muisti, että
kaikesta voi selvitä. Eikä kaikkea tarvitse edes selvitellä, antaa
palaa vaan. Eeva haki Juhon aulaan, vähitellen tulivat kaikki
muutkin. Margit ja Alpo näyttivät olevan hyvinkin tutut jo,
istuivat vierekkäin ja juttelivat keskenään vaimealla äänellä.
Sulo sopi seuraan, siinä oli hyvä kolmikko, Eeva mietti. Viivi ja
Torsti ehtivät mukaan pojan sunnuntaikahveilta, Terttu ja Väinö
olivat käyneet mökillä panemassa paikkoja talvikuntoon ja
istahtivat seuraan samanlaisissa uusissa tuulipuvuissaan posket
punaisina. Sinkut valuivat yksitellen paikalle, Kalle heitti huulta
ja tarjosi kolmea saavillista perkaamattomia kiiskiä
puoli-ilmaiseksi.
Matin
lintukuvat olivat mielenkiintoisia. Mies osasi valokuvata ja kertoa
kuvaustilanteista ja lajeista innostavasti. Kolmen vartin jälkeen
yleisö kuitenkin alkoi jo liikehtiä ja putsailla silmälasejaan.
Kun Matti lähti penkomaan laukustaan uutta dialaatikkoa, Kalle ja
Väinö vaihtoivat katseita, nousivat siirtämään projektorin
syrjään ja käynnistivät humppakasetin. Jos ei esiintyjä osannut
lukea pieniä vihjeitä, oli suoran toiminnan aika. Tuolit sivuun,
valkokangas kasaan ja kiitoksia paljon hienosta esityksestä
bongarille, yleisö taputti. Joku oli kaivanut vanhoja kappaleita
eurodiskoksi sovitettuina, ja kypsään ikään ehtineet tanssijat
näyttivät, että taittuu se Liljankukka diskojumputuksenkin
tahdissa. Parasta tänään oli kuitenkin Dallapén ja Jori
Malmstenin Sä kaunehin oot, vaikka Alpo yrittikin tyrkyttää
Sähkömiehen jenkkaa joka väliin. Alpo ja Margit tanssivat muutaman
kappaleen silloin tällöin mutta istuivat enimmäkseen katselemassa
muiden menoa. Sulo tanssitti Margitia sen, mitä Alpo ei jaksanut,
mutta eihän se samanlaista ollut.
Eeva
haki isoisänsä väkisin mukaan La Cumparsitaan, Juho lähti vähän
vastustellen vanhaa kunnon lankunparsijaa hiihtelemään. Toista
puoliskoa hän ei kuitenkaan jaksanut vääntää vaan hinasi Eevan
kohti keittiötä, missä Matti ja Anni keskustelivat kiihkeästi.
Juho koputti nuorta miestä olkaan ja komensi: “Jatka sinä tästä,
minulta loppu kunto kesken.” Matin ei auttanut kuin totella, ja
Eeva halusi jälleen vaipua maan sisään. Tämähän nyt oli
varsinainen viikonloppu. Nolojen tilanteiden nainen vauhdissa, isoisä
etsimässä hänelle partneria, kun ei näköjään itseltä onnistu.
Lattialla Matti osoitti kuitenkin osaavansa tanssia. Hän venkoili
esitellen perinteisiä rasvisten vientityylejä: takapuoli pitkällä,
poski poskea vasten, vasen kämmen avoinna kohti kattoa, ja siihen
piti daamin tällätä kätösensä. Eeva lopetti pelleilyn ja
pyyteli anteeksi. Mitä se vaari nyt tuollai. Annilla ja Matilla oli
varmaan ollut jotain tärkeää kesken.
-
Hyvä kun Juho tuli pelastamaan. Anni antoi vähän palautetta
esityksestäni, ja se likka ei turhia kursaile. Oikeassahan se
tietysti oli, minä aina intoudun selittämään liikaa linnuista ja
unohdan että kaikki ei ole yhtä hullaantuneita niihin kuin
meikäläinen. Kuulemma korkeintaan kolme kuvaa yhdestä lajista ja
nekin vähän sähäkästi, niin yleisö jaksaa. Pitää vissiin
harjotella lisää.
Eeva
kiitti tanssista ja palasi isoisänsä luo pöydän ääreen. Matti
puski perässä ja kysyi Eevalta, huvittaisiko tätä lähteä
katsomaan yläkerran remonttia. Pöydän äärellä istuskelevat
ikämiehet virnuilivat, Kalle kysyi eikö tuo nyt ollut vähän liian
läpinäkyvä iskurepliikki. Eeva kuittasi miesten höröttelyn
vastaamalla, että kivahan uusi kämppä olisi nähdä. Hän kuuli
kuinka vaari toppuutteli muita “kiusaamasta meilän likkaa”.
Kolmannen
kerroksen päädystä oli jo erotettu Matille tuleva asunto. Käytävän
ovi oli paikoillaan, sisällä oli aloitettu väliseinien
rakentaminen keittiö- ja oleskelutilan välille. Matti esitteli
leuhkana, minne kylpyhuone tulisi, mihin aikoi rakentaa kuvien
kehittämiselle tilat, minne laittaisi valopöydän. Lamppuja ei
vielä ollut, Eeva yritti hahmottaa toisen viittilöinnit pihalta
kajastavassa vähäisessä valossa. Ei näyttänyt vielä kovin
kummoiselta, mutta Matti jo sauhusi kuin olisi nähnyt ympärillään
loistolukaalin. Eevaa alkoi ensin itkettää, sitten harmittaa oma
itkeskely ja sitten itkettää vielä enemmän. Miksi muilla tuntui
olevan selvä suunta elämälleen, odotuksia, suunnitelmia, hän oli
tällainen epäonnistuja. Luuseri. Hän kääntyi katsomaan
päätyikkunasta ulos, ettei Matti huomaisi kyyneleitä. Turha
toivo.
-
Jossain luki, että eikös tuota vettä tule nyt vähän väärästä
päästä, Matti sanoi kiltillä äänellä, eikä muuta tarvittu.
Eeva ratkesi tyrskimään oikein olan takaa. Viikonvaihteen keljut
hetket hyökyivät mieleen, eikä hän saanut itkuaan loppumaan.
Matti lähti kaivelemaan remonttitarvikkeiden seasta talouspaperia.
-
Jaaha, avasit hanan oikein kunnolla. Tässä olisi, Matti ojensi
Eevalle paperia. - Viitsisitkös sanoa, mikä nyt on noin
pielessä.
-
Kaikki, Eeva parahti ja lateli tulemaan koko litanian. Töissä oli
kamalaa, kun kivojen työtehtävien keskellä joutui seuraamaan ihan
käsittämättömiä ihmissuhdekuvioita ja johtamisongelmaa, äitinä
ja vaimona hän oli epäonnistunut, kasvattajana saanut aikaan yhden
ylivilkkaan ja yhden syrjäänvetäytyvän lapsen, eikä hän osannut
pitää puoliaan edes vanhoja ystäviä vastaan. Ja sitäpaitsi hän
olisi kohta työtönkin.
-
Eikös toi viiminen ole vähän sama kuin että ruoka on pahaa ja
sitä on liian vähän? Matti hymyili. - Jos et kerran pysty olemaan
siinä työyhteisössä, niin eikö ole parempi kun se homma loppuu?
Matti rupesi pyyhkimään Eevan märkiä poskia, yritti niistää
nenää ja komensi turistamaan, ja siinä vaiheessa nyyhke alkoi jo
muuttua nauruksi ja estelyksi. Hän kiersi kätensä Eevan hartioiden
ympäri, rutisti ja vakuutti, että asioilla on tapana järjestyä.
Tyhjä lupaus rauhoitti oudosti Eevan mieltä, tässä oli aikuinen
jolla oli elämä hallinnassa, vaikkei se ollut mennyt hänen omien
suunnitelmiensa mukaan.
-
Kiitos. Mutta selitä nyt, miksi haluat tänne vanhojen ihmisten
nurkkiin asumaan? Eikö täällä ole aika pimeääkin, kun isoja
ikkunoita on vain yksi. Ja ihan saletti, että seniorit keksii
sinulle jos jonkinlaista askaretta paskaretta, rauhassa et saa olla.
Asunto
seniorisiivessä oli kuitenkin Matille ylellisyyttä. Kyminpuolella
olevassa suvun mökissä vesi tuli ja meni, jos jaksoi itse kantaa.
Lämmittämistä varten piti nousta aikaisin, pönttöuunin pellit
piti saada kiinni ennen töihin lähtöä. Ja Aronpellon uudelle
työmaalle oli tästä vain puolen kilometrin matka, Kymintehtaalta
peräti yli kaksi kilsaa. Nyt Eeva jo nauroi ääneen: kuulisipa joku
lappilainen miten kymmenen minuutin pyörämatka on hankala juttu.
Tai helsinkiläinen, joka matkustaa kymmentä työmatkakilometriään
tunnin.
-
No niin, onhan tässä velipoikakin perheineen samassa pihapiirissä.
Ja sinä ja lapset. Mehän voidaan morsettaa taskulampuilla sinun
lastenhuoneen ja minun ikkunan välillä, jos on asiaa. Eeva ei
halunnut näyttää ilahtumistaan liian selvästi, kuittasi vain
sanomalla, että sellainenkin ihmelaite kuin puhelin on keksitty.
Alhaalla
seniorit eivät olleet malttaneet vieläkään vetäytyä koteihinsa,
nyt keittössä laitettiin teevettä tulelle. Miehet kysyivät
Eevalta, miltä vaikutti.
-
Ihan jees. Kyllä siitä varmaan hyvä tulee, kun saadaan paikka
kuntoon. Vaatii vähän hiomista ehkä vielä, Eeva vastasi
pahaa-aavistamattomana.
-
Ai voiko sitä hiookin? isännät naureskelivat. Väinö innostui
ihan rutistelemaan Terttuaan ja vinkkasi silmää muille miehille.
-
Nyt nyt nyt! Tota lajii sai kuunnella tehakses ihan tarpeeks, nyt
saatte viimenää opetella olemaa ihmisiks, Maria kajautti ja
puisteli päätään Eevalle. - Älä ole moineskaa. Kun on lusikal
annettu, ei voi kauhal vaatia.