Heinäkuu
1986
Kesäpelejä
Margit
istui terassilla, hörppi sirosti aamukahviaan ja ihmetteli pikku
viljelmiä. Yrttilaatikoista oli alkanut riittää satoa voileiville
ja salaatteihin. Persilja oli tanakkaa, lehtisalaatit kasvoivat sitä
mukaa kun niistä poimi, tilleistä saatiin jo oksia uusien
perunoiden päälle. Kasvit olivat saaneet kasvaa yllättävän
rauhassa, lapset eivät olleet repineet niitä kauppaleikkeihinsä
eikä kukaan asukkaista ollut rohmunnut sadosta liikaa itselleen.
-
Mitäs täällä haaveillaan, ikävöitkös omalle vanhalle
pihallesi? Sulo istahti terassin kaiteelle ja suki suihkunmärkää
harvennutta tukkaansa taaksepäin. Vanhan ihmisen merkki, oikea käsi
kampaa, vasen perässä viimeistelee silittämällä vesipeenan,
Margit huomasi huvittuneena.
-
En ainakaan tunnusta. Jotkut asiat vain tulevat tiensä päähän,
sekin oman pihan laittaminen. Minusta on kiva huomata, että nautin
toisten ihmisten puutarhoista. Toukokuussa tein iltamyöhällä monta
lenkkiä ja katselin sitä sinisten kukkien vaihetta. Tänä vuonna
skillat, kevättähtimöt, helmililjat ja kaihonkukat kukki yhtä
aikaa. Joissain pihoissa niitä oli sinisinä mattoina. Oletko sinä
puutarhaihmisiä?
-
En voi kehua, mutta kyllä minä kukkia nimeltäkin tunnen. Mitäs ne
pienet siniset taas onkaan jotka kasvaa ihan mättäinä, onks
sellasia kun tädyke? Siniin väri loistaa tosiaan vielä kun aurinko
on jo laskenu. Ja sit tulee valkoin vaihe: valkoset sireenit, tuomi,
pihlaja, kielot. Suloa ärsytti oma puheensa. Miksi piti ruveta
sievistämään ulosantia aina kun jutteli Margitin kanssa? Nyt ei
oltu enää töissä, ei konttorin esinainen ja viilari vaan kaksi
hyvään ikään ehtinyttä ihmistä, joiden kannatti olla oma
itsensä. Kaikkien muiden kanssa Sulo puhui Kuusaan murretta, nyt
esitti sivistyneempää kuin olikaan.
-
Metsätähti, oravanmarja, mansikka, puolukka. Puolukan kukka on
muuten eri kaunis, oletko katsonut läheltä? Margit kysyi Sulon
kukkatietämyksestä ilahtuneena. Riuska viilari mutta pehmomies
sisältä. Margit nielaisi kahvinlopun väärään kurkkuun, kun Sulo
kysyi, lähtisikö hän vuorelle katsomaan, onko mustikka jo kypsää.
Ei Margit ollut käynyt mustikassa kymmeniin vuosiin. Äiti oli
ostanut marjat torilta, jos ei päässyt itse metsään noukkimaan.
Margit ei halunnut sormiaan sinisiksi, se ei sopinut konttorin
esimiestehtävissä.
-
Kysytään, lähtisikö muitakin marjaan. Käydään nyt kokeeksi
ensin tossa lähimettässä, Sulo jatkoi kiinnittämättä Margitin
empimiseen huomiota. - Mutta eiköhän panna ensin puitteet kuntoon.
Mites se sinun radio? Sanoit että kanittaa. Pitäskö nyt katsoa
mikä sillä on hätänä ennen kun ampastaan mustikkamettään?
Margit
selasi mielessään asuntonsa läpi. Jäikö alusvaatteita
tuolinselälle, tiskiä altaaseen, muistinko jättää ikkunan auki
että tuulettuisi, lakaisinko muruset keittiönurkkauksesta.
-
Älä nyt näytä noin säikähtäneeltä, normaalin ratsianhan miä
vaan meinaan suorittaa. Ei vaineskaa, annat radion ovenrakosesta niin
miä rassaan sitä tänä iltana ja katon tuleeko siitä kalua, Sulo
naureskeli naisen hämmennykselle.
Tunnin
kuluttua mustikkaryhmä kiipesi rinnettä ylös. Elsa paineli edellä
astia toisessa, jakkara toisessa kädessä.
-
Ei min kipiät polvet kestä kykkimiist. Muovijakkaraa on kevyt
siirrellä, jaksaa olla tuntikausii kun ei tartte polvistella. Marian
taskussa kuului rapisevan tikkuaski. Elsa arvasi, että naapuri
yritti poltella tupakkansa sivussa muista. Tietäisipä, kuinka
hyvältä minusta toisten tupakansavu ulkona tuoksuu, Elsa hymähti.
Alpo ja Sulo varmistelivat vaivihkaa, että Aili seurasi joukon
mukana. Tämä oli ottanut muoviämpärin ja poimurin mukaansa.
-
Siä meinasit, että rynnäkköön täysillä heti. Meininki on
kauhia, miehet kiusoittelivat Ailia, joka ei ollut moksiskaan. Tunnin
kuluttua Aililla oli varaa kiusoitella takaisin. Hänen ämpärinsä
oli melkein täynnä, tosin mukana oli roskaa, jota saisi siivota
toisen tunnin kotona. Muillakin posket punoittivat. Tämmöiset
marjamaat omilla kulmilla, ja vielä seuraa tarjolla, että uskalsi
lähteä metsään. Margit oli liittynyt joukkoon tuskailtuaan ensin,
mitä muut sanoisivat hänen olemattomista poimimistaidoistaan. Nyt
hän oli löytänyt sisäisen marjastajansa ja esitteli onnellisena
saalistaan, josta hyvällä tahdolla saisi pienen piirakankin. Suloon
iski idea.
-
Kun meit on tälläin iskuryhmä koossa, niin mustikkaahan kertyy
enemmän kun jaksetaa itte syyä. Kaikkien lapset tietyst ottaa näit
mielellää, mut voitashan myä myyä näit naapuritalojen
asukkaillekii siin meiän ens viikon pihatapahtumas. Jos meinaan
jaksettas kerätä viel vähä lisää. Minuu aineskii himottas
poimii vielä, rahoil vois sit hankkii jotaa mukavaa, vaikka
alkoholii ja huumeit koko porukalle. Ettekö ole lukenu, että
vanhusten päihteidenkäyttö alkaa jo olla huolestuttavaa. Nuorii
hermostuttaa, kun myä kuulemma tissutellaa itteksemme kun meittii ei
kukaa oo vahtimas. Minust tuntuu että meiän talon porukka on vähä
jäles kehityksestä, Sulo selitti vakavalla naamalla. Elsa hymähti
ja ehdotti, että jos rahaa kertyisi, voisi tilata vaikka porukalla
pitsat. Sellaisia kuulemma tuotiin mopoilla koteihinkin, jos asiakas
ei viitsinyt lähteä sohvaltaan ravintolaan.
Marjaporukan
palatessa hankevastaava Iiris oli yhteisessä keittiössä, vaikkei
ollut virallinen tapaamispäiväkään. Hän vaikutti vakavalta,
vaikka koetti ihastella asukkaiden marjasaalista. Iiris ehdotti, että
juteltaisiin pihatapahtumasta seuraavan aamun yhteisillä kahveilla
ja kyseli, kuinka moni ehtisi silloin paikalle. Juho vääntäytyi
huoneestaan kuullessaan aulasta naapureiden ääniä ja ilmoitti
kovaäänisesti, että hänelle saa kuka vaan tarjota mustikkamaitoa,
paikoillanne valmiit hep. Elsa ehti ensimmäisenä.
Senioreiden
ilta kului marjoja peratessa ja jälkikasvulle soitellessa. Ailin
lapset ilmestyivät ripeästi paikalle, kun oli tarjolla tuoreita
marjoja pakastimeen. Mikko Suuronen kiitteli jälleen äitinsä
naapureita, niin huojentuneita hänen ja siskon perhe olivat siitä,
että äidillä oli turvallinen ympäristö.
Aamulla syötiin taas yhdessä aamupuuroa, nyt mustikkasilmän kera,
ja juotiin kahvit päälle. Anni ja Iiris keittivät ja tarjoilivat,
kaikki näytti hyvältä muttei tuntunut. Maria ihmetteli ääneen,
onko ukkosta ilmassa, kun on jotenkin niin painostava tunnelma. Iiris
ei muuta tarvinnut, hän suorastaan parahti uutisensa.
-
Nyt on kuulkaa asiat siinä mallissa, että tämän talon omistaja,
siis paperitehdas, aikoo myydä koko kiinteistön. Hankkeen sopimusta
tehdessä meille vakuutettiin, että omistusolot säilyy ennallaan,
vuokralaiset voi huoletta asettua tänne asumaan. Nyt kuitenkin
kylmästi ilmoittivat, että yhtiö karsii rönsyt ja myy talon
teidän alta pois.
Syvä
hiljaisuus laskeutui pöytään, kahvi jäähtyi kupeissa. Ihmiset
katselivat toisiaan, yrittivät lukea tutuiksi tulleilta kasvoilta,
oliko tämä nyt maailmanloppu vai jokin pienempi katastrofi.
Margitilla ja pariskunnilla ei periaatteessa olisi mitään hätää,
he voisivat ostaa asuntonsa, jos uusi omistaja myisi. Muut sen sijaan
olivat ymmällään. Pitääkö tästä muuttaa, kun talo myydään?
Juuri kun oli tehty iso elämänmuutos, jonka piti olla loppuiän
kestävä. Juuri kun oli alettu tutustua kunnolla ja keksitty kaikkea
kivaa yhdessä. Kun oli vielä tässä iässä saatu oikein
ystäviäkin, hyvistä juttukumppaneista ja hauskasta seurasta
puhumattakaan. Kun kaikista oli alkanut tuntua, että kuuluttiin
johonkin omaan porukkaan, ei oltu vain oman perheen taka-alalle
hautaa kohti laahustava osasto. Eihän sellaisesta voinut luopua, kun
kaikki oli vasta alkamassa.
-
Mitäs se sellain kerrostalon myymiin sit oikein tarkottaa? Entäs
vuokralaiset? Ei minust ole mukava ajatus, että tää porukka
hajoaa, Väinö avasi ensimmäisenä suunsa.
-
Tän vuokran miä pystyn just maksamaa, mut mitäs jos uus omistaja
korottaa vuokraa? Mihkäs miä sit täst lähen? Maria väänteli
käsiään.
Yksi
ja toinen alkoi selviä ajatuksiaan ääneen. Iiris katseli joukkoa
tuskaisan näköisenä. Ei hänellä ollut vastauksia noin isoihin
kysymyksiin. Tuntui että heitä kaikkia oli huijattu. Hän yritti
lohduttaa, kyllä tässä vielä voidaan selvitellä asioita, kaikki
varmaan järjestyy. Asukkaat eivät uskoneet sanaakaan, he näkivät
Iiriksen hätäännyksen. Kesken vaikerruksen Juho läväytti
kämmenensä pöytään niin että muut ihan säikähtivät.
-
Näin tämä ei voi mennä. Varttukai vaan kun meiän Irma ja Veikko
palaa lomaltaa. Sit kehitellää jotaa. Tämä ei nyt ole oikein.
Joskus
painokas esiintyminen riittää antamaan turvan tunteen. Muut
katsoivat Juhoon luottavaisina kuin lapset, joiden isä oli
jyrähtänyt, että hänen mukuloitaan ei kiusata. Mitään
takeitahan Juholla ei asiasta ollut, hän vain otti vastuun.
Juhon
ponnekkuus auttoi muita ryhdistäytymään. Elsa herkistyi ja totesi,
ettei kannata keskeyttää hyvin alkanutta matkaa. Terttu muisteli,
mistä sanonta oli tuttu, jostain iskelmästä varmaan, ja Viivi
yllätti kaikki hyräilemällä ‘tahtoisin jatkaa hyvin alkanutta
matkaa, aikuinen nainen mä oon’. Torsti ja Väinö katselivat
vaimojaan ensin hämillään monttu auki mutta yhtyivät sitten
leikkiin mukaan, ja äkkiä koko joukko hoilasi Aikuista naista kuin
yhteislauluillassa. Miehet kajauttivat oikein pontevasti
olevansa aikuisia naisia. Lauleskelu elvytti sen verran, että ensi
viikon pihatapahtuma päätettiin pitää, tuli mitä tuli. Puhti oli
poissa kuin tyhjentyneestä ilmapallosta, mutta nyt ei annettaisi
periksi. Elettäisiin kuten tähänkin asti ihan kiusallakin. Joku
konsti oli oltava tämän uuden kivan elämän jatkamiseen, kun sen
vain keksisi.
Porukka
palasi mustikanmyyntisuunnitelmaan. Mitä Iiris siitä tuumaisi?
Iirishän tuumasi pelkkää hyvää. Hän näytti huojentuneelta,
kukaan ei sentään ollut saanut itkukohtausta eikä sydänhalvausta
uutisen takia. Hän kyseli varovasti, kuinka moni tarvitsisi apua
taloustilanteeseensa, jos vuokrat nykyisestä nousisivat. Elsa nosti
kätensä ensimmäisenä, seuraavaksi varovaisesti Aili, Mariakin
viittasi vaisusti. Miehet eivät tunnustaneet mitään, mutta Iiris
tiesi Kallen, Sulon ja Alpon antaneen lapsilleen talonsa tai niiden
myyntitulot ennakkoperintöinä ja elelevän nyt eläkkeillään,
yhtiön-vuosien jälkeen tosin aika mukavan suuruisilla. Juhosta ei
ottanut selvää. Vanha kirvesmies-yrittäjä vaikeni visusti
asioistaan.
-
Selvä. Näillä tiedoilla minä voin alkaa neuvotella omistajan
kanssa. Täytyy ensin katsoa, heltyisikö ne jatkamaan tässä.
Elleivät, niin sitten keksitään jotain tilalle. Mielessään Iiris
muisteli hankevastaavan koulutuksiaan. Niissä oli ratkaistu kriisejä
kirjoittamalla esseitä ja esittämällä sosiodraamoja. Mutta
tällaista kriisiä ei yhdessäkään seminaarissa ollut keksitty,
että ihmisiltä viedään koti. Tämä porukka oli tehnyt yhden
elämänsä suurimmista ratkaisuista näinkin iäkkäinä. Sekö
pitäisi nyt purkaa ja hajottaa väki kuka mihinkin nurkkaan pitkin
kylää? Samassa Iiris muisti seniorisiiven televisiojutun, jota oli
kelattu nauhalta moneen kertaan, naurettu, kauhisteltu omia naamoja
ja sanomisia ja salaa oltu leuhkaa siitä, että oli päästy ruutuun
ja näytetty aika fiksuilta. Eeva kyllä tietäisi miten asiaa voisi
ajaa julkisuudessa, vaikka olikin vain radiotoimittaja, Iiris
ajatteli.
Palon
kolmikko pakkaili kotona reppuja, oltiin lähdössä taas uimaan.
Vaari ja mummi palaisivat pian kotiin lapsenlapsia hoitelemaan, mutta
he veivät nämä mieluummin Mustilan arboretumiin kasveja
ihmettelemään tai Valkealan kultareitille veneilemään. Elli
penkoi touhukkaana liinavaatekaappia ja etsi sitä ainoaa oikeaa
rantapyyhettä, hevoskuvallista. Tatu kirmasi vesipyssyn kanssa
huoneesta toiseen suihkimassa vettä Eevan kiellosta välittämättä,
kun ovikello soi.
Iiriksen
uutisen kuuleminen lysäytti Eevan sohvaan. Asia kiinnosti häntä
vaarin ja oman perheen kannalta, uutisointi ja julkisuuden kautta
vaikuttaminen ei nyt ollut päällimmäisenä mielessä. Eevan uusi
elämä oli alkanut samoihin aikoihin kuin eläkeläisten
seniorisiivessä. Oli kiva, kun tunsi naapurit ulkonäöltä ja
saattoi vaihtaa jonkin sanan ohimennen. Jokaisella oli oma soppensa,
yhdessä ei ollut pakko olla, jos ei aina huvittanut. Mutta Eeva ei
voisi toimittajana alkaa ajaa omaa ja tuttujensa asiaa, vaikka
hämmästyttävän moni yritti käyttää tuttuja toimittajia juuri
siihen. Uutisoida kyllä voitiin, mutta ei ollut Ylen asia ryhtyä
vaikuttamaan päätöksiin, ainakaan yksityisten firmojen
ratkaisuihin. Eevan mielestä riitti, että maailma heijastuisi
lähetyksistä mahdollisimman oikein, kuin peilistä.
Eeva
ehdotti, että Iiris soittaisi itse toimitukseen, jos asialla oli
kiire. Hän viettäisi vielä vapaan viikonlopun lasten kanssa mutta
voisi muistuttaa aiheesta maanantaina loman jälkeen. Eeva ei
raaskinut sanoa Iirikselle, että isoja yhtiöitä julkisuus ei
hetkauttaisi sinne eikä tänne, ne tekivät omaisuudellaan ihan mitä
itse tahtoivat, tai osakkeenomistajat. Hän päätti käydä ennen
rannalle lähtöä tarkistamassa, että vaarilla oli kaikki hyvin
myyntiuutisen jälkeen. Murehtimisen voisi jättää siiheksi, kun
äiti ja isä huomenna kotiutuisivat.
Vaarilla
oli kaikki hyvin. Eevan tuomat lihapullat kelpasivat, jopa salaatin
isoisä lupasi syödä. Lapsenlapsenlasten kanssa hän kujeili
vanhalla vitsillään.
-
Voipkos puuta pitkin kävellä?
-
Ei!
-
Voiphan puuta pitkin kävellä, jos se makaa maassa. Niin että
voipkos puuta pitkin kävellä?
-
Voi!
-
Eihän puutapit voi kävellä, Juho naureskeli ja sai lapset
kikattamaan. Tutussa leikissä lapsia nauratti eniten sen hölmöys
ja vaarin hyväntuulisuus kuulustelussa.
Matkalla
Sompaselle Elli ihmetteli samaa kuin äitinsä. Isovaari oli hänen
mielestään tosi lapsellinen mutta kiva. Nyt hän oli tehnyt vieläpä
toisen bravuurinsa, napannut lasten nilkat varpaidensa väliin kunnon
puristusotteeseen. Se oli lapsista ihan karmaisevan ihanaa. Eeva ei
osannut vastata, miksi vaari oli niin repäisevällä tuulella juuri
tänään. Ehkä hänestä oli vain kiva nähdä pienet jälkeläisensä
ja tietää, että tytär ja vävy palaisivat huomenna. Tai jos
vaikka Esko ja Marjatta olivat tulossa hakemaan häntä Pirttimäelle
viikonlopun viettoon.
Voi
ei, Eeva ähkäisi mielessään, kun näki taas Sompasella tutun
pariskunnan. Johanna ja Sakari olivat asettuneet lähemmäs rantaa
aurinkoon, lueskelivat kirjojaan ja rasvailivat toistensa selkiä.
Eeva jättäytyi etäämmälle, mutta lapset tietysti huomasivat
isänsä heti. Kaikki kolme Paloa olivat innoissaan, Johanna säilytti
viileytensä, moikkasi vain käden heilautuksella. Lapset pitivät
sen verran meteliä, että Eeva uskalsi keskittyä lehteensä. Sen
ylle lankesi hetken kuluttua varjo.
-
Mikäs mies se oikein oli, joka riehui meidän lasten kanssa? Mihin
se teitä oikein vei, tuonne pöpelikköön missä voi olla punkkeja?
Ja miten sinä uskallat antaa meidän lapset vieraiden ihmisten
autoon kuskattaviksi ja itse ajelet vain perässä pyörällä?
Voisit vähän miettiä! Sakari sauhusi. Eeva ihmetteli itsekin,
miksei hermostunut, miksi enemmänkin nauratti. Hän muisteli, koska
Sakari oli viimeksi sanonut niin monta kertaa ‘meidän lapset’.
Oliko tässä nyt kyse lapsista, vai oliko Sakari edelleen
mustasukkainen hänestä. Sitten hän vilkaisi miestä päästä
jalkoihin. Sitähän se oli, testosteroni haisi. Vahvempi uros oli
selättänyt heikomman ja vielä pentujen ja naaraiden edessä.
-
Hei käytkö pois auringon edestä. Kiitos. Onhan sulla siis
maanantai ja tiistai ensi viikolla vapaita, että voit hakea lapset
koko päiväksi? Tarha aukeaa vasta kuun lopussa. Ai niin Matti vai,
hän on puuseppä, töissä pienessä alan firmassa. Ei ole
tuntematon vieras mies. Mutta pitäiskö sun lisätä vähän
aurinkovoidetta, ihan kun hartiasi alkaisi jo punottaa, Eeva sanoi ja
hyökkäsi järveen nappaamaan kakovan Ellin.
-
Voi jehna, saitko kopsut? Mennääs rannalle ottamaan vähän mehua
ja lämmittelemään välillä. Syrjäsilmällään hän näki,
kuinka Sakari asteli tomerasti kohti Johannan vilttiä. Siellä jo
rasvapurkkia availtiin.
Illalla
kaikkien kolmen iho hehkui. Oli puljattu vedessä pitkin päivää,
mutta Eevalla ja Ellillä oli kotiin tullessaan taas kuuma. Tatu oli
ainoana saanut vilvoitella äidin tarakalla. Hiekka rapisi, kun
lapset riisuivat vaatteitaan kylpyhuoneen lattialle.
-
Kuuntele äiti, kesän ääni, Elli nauroi rullatessaan kosteudesta
narisevia sukkiaan jalasta.
-
Missäs te isän kanssa tapasitte? hän siirtyi oman logiikkansa
mukaisesti aiheesta toiseen.
-
Tampereella. Isä oli tullut Helsingistä yhteen seminaariin minne
minäkin menin, ja sieltä porukka valui ylioppilastalolle.
-
Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä?
-
En kyllä osaa sanoa. Mut voi kulta sun juttuja, että minä rakastan
teitä kahta, Eeva huokaisi naureskellen.
-
No minkäs kohtauksen se nyt sai? Elli kysyi silmiään pyöritellen
Tatulta. Tyttö oli reipastunut kesän aikana, heitti vitsejä ja
kirmasi usein ensimmäisenä uusiin tilanteisiin. Aikaisemmin hän
oli työntänyt Tatua edellään keräämään huomion. Elli kävi
välillä itsekseen seniorisiivessä Juho-vaaria katsomassa, vei
hänelle ruokia ja keräsi rinteestä mukaan kukkakimppuja. Niitä
löytyi myöhemmin juomalaseista ilman vettä kuihtuneina. Vaari ei
raaskinut heittää pois silmäteränsä tuomisia. Talon naisten
kanssa Elli viihtyi opettelemassa virkkaamista ja kuuntelemassa
juttuja entisistä ajoista. Eevasta oli kiva katsella ikkunasta, kun
Elli hankkiutui pihan lasten leikkeihin omatoimisesti ja kuului
joskus määräilevän kukkakaupan kimpuille kovempia hintoja kuin
apulaiset. Kuolemastakaan ei puhuttu enää joka päivä. Kaikesta
selvittäisiin ehkä sittenkin kunnialla. Jospa lapsille ei koidu
lopullisia vaurioita yhden aikuisen perheessä eläessään, onhan
heillä niin paljon muita aikuisia lähellä, vaikka isä elää omaa
elämäänsä muualla, Eeva mietti. Ovikellon ääni katkaisi
kaakaonjuonnin. Tatu oli ovella salamana, Ellin mukaan ääntä
nopeampana.
-
Oikeesti, kello kaikui vielä kun veikka raplasi ovea auki.
Rappukäytävässä
seisoi Matti. Voi ei, Eeva ajatteli, ei vieraita enää tänään.
-
Terve. Sitä vaan että kiinnostaisiko teitä lähteä huomenna
KPL:n peliin? Lapset pääsee ilmaiseksi. Minä tarjoaisin kyydin.
-
Ai jotain ykköspesistä katsomaan, Eeva empi mutta hänen äänensä
hukkui Tatun kiljuntaan.
-
Joo, joo, sano äiti joo!
-
Ne pelaa ihan hyvin vaikkeivät olekaan SM-sarjassa. Kyllä ne vielä
nousee. Kiva peli katsella, ja minä voin kertoa säännöistä, jos
kiinnostaa kuulla. Mutta jos teillä on jotain muuta niin ei se
mitään.
-
Nämä on näköjään jo päättäneet minunkin puolesta. Äiti ja
isä tulee huomenna illalla, ja silloin me halutaan olla kotona.
Mutta jos sitä ennen ehtii, niin vaikka. Kiitos. Tuleeko tyttöystävä
mukaan?
-
Kuka? Ai se, ei tule, eikä siskokaan tällä kertaa. Nähdään.
Taivaalta
tuli sunnuntaiaamuna vettä kuin Esterin ahterista, naistenviikko oli
alkanut. Elli ja Tatu kuuntelivat korva kiinni radiossa
säätiedotusta, joka lupasi Kaakkois-Suomeen iltapäiväksi poutaa.
Lupaus lunastettiin, puolenpäivän jälkeen alkoi kirkastua. Ilma
tuoksui, rinne höyrysi, kangastossut kastuivat poluille taipuvista
märistä varvuista, kun Eeva ja lapset hakivat Juholle
mustikkamaitoon marjoja. Metsässä asiat tuntuivat aidoilta, elämä
todelta. Männynrungot loistivat pestyinä, neulasten sini oli
syvempi, lehmänkielot nuokkuivat puiden alla nöyrinä. Eeva katseli
Tatua ja Elliä, jotka keräsivät marjoja tohkeissaan ja innostuivat
yhtä paljon linnunmunien kuorista kuin television piirroshahmoista.
Voi kun nämä säilyisivät samanlaisina aina, Eeva huokaisi hiljaa.
Pesäpallo-ottelu
oli jymymenestys pikku Palojen keskuudessa. Matti selitti oikean ja
väärän syötön, mistä tulee haava, milloin juoksija palaa.
Lapset kuuntelivat tiukasti, ihmettelivät, miksi pesävahti kosketti
juoksijaa pallolla tai miksei tullut juoksua vaikka pelaaja ehtikin
kotipesään ennen palloa. Eevakin alkoi kiinnostua.
-
Katos kun kakkospesälle juokseva ehti hankkia kolmannen palon
joukkueelle ennen kuin kotipesään juokseva kerkisi sinne, Matti
selitti. Viiden vuoroparin jälkeen lapsilta alkoi puhti loppua.
Pelikin näytti jo ratkenneen. Yhdeksän juoksun etumatkaa
kotijoukkue ei varmaan ottaisi kiinni viimeisten neljän vuoronsa
aikana näillä esityksillä. Aikuiset armahtivat, lähdettiin
kotiin. Mutta kipinä oli jäänyt kytemään. Tatu ilmoitti
ryhtyvänsä mestaripesäpalloilijaksi, Elli alkaisi opetella
heittämistä poikien tyylillä. Lisäksi Tatu oli oppinut yleisöltä
mehukkaita huutoja, joita hän voisi heitellä vastustajalle. ‘Tule
pois, siellä on peli’ ei ihan auennut hänelle mutta ei se mitään.
Matti paistatteli tyytyväisenä idean isänä, Eeva mietti että
kiitti vaan, kukahan auttaisi haaveiden toteuttamisessa. Ai niin,
minä. Olikohan Kuusaalla jokin lasten pesäpallokoulu. Kotipihassa
Eeva kysyi, miksi Matti jaksoi niin kärsivällisesti seurustella
vieraiden lasten kanssa.
-
Eihän nuo nyt enää niin vieraita ole. Minä vaan tykkään
lapsista, ja kun ei ole omia, niin kiva touhuta näiden kanssa.
Toivottavasti se käy, ei mulla mitään pahoja aikeita ole lasten
suhteen, sitä ei tarvi pelätä, Matti valpastui äkkiä Eeva
kysymystä miettiessään.
-
No mikset sitten hanki perhettä tyttöystäväsi kanssa?
-
Minkä ihmeen tyttöystävän? Ei se siskon kaveri ole minun
tyttöystävä. Yksi toinen oli, mutta hän ei halunnut jatkaa kun
kuuli, ettei me, etten minä voi saada lapsia. Sairastin nuorempana,
ja, ja nyt on sitten näin, Matti kuittasi nopeasti.
Eeva
ja lapset seisoivat vielä ulkona, kun Irma ja Veikko kaarsivat
pihaan reissultaan. Hälinästä ja halauksista ei ollut puutetta,
kaikki huusivat yhteen ääneen samalla kun tavaroita kannettiin
sisään. Matka oli mennyt hyvin, oli vietetty mennen tullen muutama
yö Veikon kotitilalla veljen perheen luona mutta käyty myös
länsirannikolla ja kuuntelemassa lisäksi pari konserttia Kuhmossa.
Eevasta tuntui, että sai taas olla lapsi: äiti ja isä olivat
paikalla varmistamassa että hänen perheellään oli kaikki hyvin.
Enköhän minä ikinä kasva aikuiseksi, hän mietti nolona, vei
vastaan hangoittelevat lapsensa kotiin ja sanoi ilmoittavansa, kun
nämä nukkuisivat. Oli asiaa.
Tunnin
kuluttua Irma ja Veikko istuivat Eevan keittiönpöydän ääressä.
Tee höyrysi kupeissa, pöydässä oli Irman kälyn leipomaa rieskaa.
Ikkunasta näkyi kirkontornin puolikas. Kello näytti olevan yli
yhdeksän, vaikkei kirkon aikakellojen täsmällisyyteen voinutkaan
luottaa. Iltauutiset oli unohdettu katsoa kaiken tohinan keskellä.
Eeva kertoi seniorisiiven kovat uutiset. Veikko ja Irma olivat
pitkään hiljaa, sulattelivat kuulemaansa ja hahmottelivat
tilannetta päässään. Siis koko talo myytäisiin? Kenellä
sellaisiin ostoihin edes olisi varaa? Eeva oli aloittamaisillaan
pitkän vuodatuksen aiheesta, hänen isänsä näki sen jo niskan
asennosta ja keskeytti rauhalliseen tyyliinsä. Ei tarvinnut
hötkyillä, eivät tällaiset asiat hetkessä toteutuisi,
mahdollisuuksia oli monenlaisia.
-
Meilläkin on kerrottavaa, vaikkei se nyt suoraan sinua ja Eskoa
koskekaan. Velipoika voi maksaa minun osuuden meidän kotitilasta
meille pikapuoliin. Tila on alkanut taas kannattaa, ja Teuvo aikoo
lisäksi myydä metsää, ihan metsäalaakin. Häntä on kiusannut
kovasti, etten minä ole saanut omiani pois, vaikka isän ja äidin
kuolemasta on jo vuosia. Rahaa tulee, mutta ei me elämäntyyliämme
muuteta äitin kanssa, tämä koti on just sopiva meille. Vai miten
se lottovoittaja sanookaan siinä mainoksessa: ajateltiin kiertää
mualimoo, ei me näitä hommia lopeteta.
Eeva
katsoi herätyskelloa vielä puoli kahden aikaan yöllä. Kiva.
Reilut neljä tuntia aikaa nukkua ennen työpäivää. Sitten hän
vaipui levottomaan uneen, jossa pelasi pesäpalloa senioreiden kanssa
ja vaari huusi hänelle: “Tules pois, siellä on uutiset.”
Voit myös kuunnella jutun, vähän kuvitettuna, täältä:
Voit myös kuunnella jutun, vähän kuvitettuna, täältä: