lauantai 16. toukokuuta 2020

11. luku



Heinäkuu 1986

Kesäpelejä



Margit istui terassilla, hörppi sirosti aamukahviaan ja ihmetteli pikku viljelmiä. Yrttilaatikoista oli alkanut riittää satoa voileiville ja salaatteihin. Persilja oli tanakkaa, lehtisalaatit kasvoivat sitä mukaa kun niistä poimi, tilleistä saatiin jo oksia uusien perunoiden päälle. Kasvit olivat saaneet kasvaa yllättävän rauhassa, lapset eivät olleet repineet niitä kauppaleikkeihinsä eikä kukaan asukkaista ollut rohmunnut sadosta liikaa itselleen.

   - Mitäs täällä haaveillaan, ikävöitkös omalle vanhalle pihallesi? Sulo istahti terassin kaiteelle ja suki suihkunmärkää harvennutta tukkaansa taaksepäin. Vanhan ihmisen merkki, oikea käsi kampaa, vasen perässä viimeistelee silittämällä vesipeenan, Margit huomasi huvittuneena.

   - En ainakaan tunnusta. Jotkut asiat vain tulevat tiensä päähän, sekin oman pihan laittaminen. Minusta on kiva huomata, että nautin toisten ihmisten puutarhoista. Toukokuussa tein iltamyöhällä monta lenkkiä ja katselin sitä sinisten kukkien vaihetta. Tänä vuonna skillat, kevättähtimöt, helmililjat ja kaihonkukat kukki yhtä aikaa. Joissain pihoissa niitä oli sinisinä mattoina. Oletko sinä puutarhaihmisiä? 

   - En voi kehua, mutta kyllä minä kukkia nimeltäkin tunnen. Mitäs ne pienet siniset taas onkaan jotka kasvaa ihan mättäinä, onks sellasia kun tädyke? Siniin väri loistaa tosiaan vielä kun aurinko on jo laskenu. Ja sit tulee valkoin vaihe: valkoset sireenit, tuomi, pihlaja, kielot. Suloa ärsytti oma puheensa. Miksi piti ruveta sievistämään ulosantia aina kun jutteli Margitin kanssa? Nyt ei oltu enää töissä, ei konttorin esinainen ja viilari vaan kaksi hyvään ikään ehtinyttä ihmistä, joiden kannatti olla oma itsensä. Kaikkien muiden kanssa Sulo puhui Kuusaan murretta, nyt esitti sivistyneempää kuin olikaan. 

   - Metsätähti, oravanmarja, mansikka, puolukka. Puolukan kukka on muuten eri kaunis, oletko katsonut läheltä? Margit kysyi Sulon kukkatietämyksestä ilahtuneena. Riuska viilari mutta pehmomies sisältä. Margit nielaisi kahvinlopun väärään kurkkuun, kun Sulo kysyi, lähtisikö hän vuorelle katsomaan, onko mustikka jo kypsää. Ei Margit ollut käynyt mustikassa kymmeniin vuosiin. Äiti oli ostanut marjat torilta, jos ei päässyt itse metsään noukkimaan. Margit ei halunnut sormiaan sinisiksi, se ei sopinut konttorin esimiestehtävissä. 

   - Kysytään, lähtisikö muitakin marjaan. Käydään nyt kokeeksi ensin tossa lähimettässä, Sulo jatkoi kiinnittämättä Margitin empimiseen huomiota. - Mutta eiköhän panna ensin puitteet kuntoon. Mites se sinun radio? Sanoit että kanittaa. Pitäskö nyt katsoa mikä sillä on hätänä ennen kun ampastaan mustikkamettään? 

   Margit selasi mielessään asuntonsa läpi. Jäikö alusvaatteita tuolinselälle, tiskiä altaaseen, muistinko jättää ikkunan auki että tuulettuisi, lakaisinko muruset keittiönurkkauksesta. 

   - Älä nyt näytä noin säikähtäneeltä, normaalin ratsianhan miä vaan meinaan suorittaa. Ei vaineskaa, annat radion ovenrakosesta niin miä rassaan sitä tänä iltana ja katon tuleeko siitä kalua, Sulo naureskeli naisen hämmennykselle. 

   Tunnin kuluttua mustikkaryhmä kiipesi rinnettä ylös. Elsa paineli edellä astia toisessa, jakkara toisessa kädessä. 

   - Ei min kipiät polvet kestä kykkimiist. Muovijakkaraa on kevyt siirrellä, jaksaa olla tuntikausii kun ei tartte polvistella. Marian taskussa kuului rapisevan tikkuaski. Elsa arvasi, että naapuri yritti poltella tupakkansa sivussa muista. Tietäisipä, kuinka hyvältä minusta toisten tupakansavu ulkona tuoksuu, Elsa hymähti. Alpo ja Sulo varmistelivat vaivihkaa, että Aili seurasi joukon mukana. Tämä oli ottanut muoviämpärin ja poimurin mukaansa. 

   - Siä meinasit, että rynnäkköön täysillä heti. Meininki on kauhia, miehet kiusoittelivat Ailia, joka ei ollut moksiskaan. Tunnin kuluttua Aililla oli varaa kiusoitella takaisin. Hänen ämpärinsä oli melkein täynnä, tosin mukana oli roskaa, jota saisi siivota toisen tunnin kotona. Muillakin posket punoittivat. Tämmöiset marjamaat omilla kulmilla, ja vielä seuraa tarjolla, että uskalsi lähteä metsään. Margit oli liittynyt joukkoon tuskailtuaan ensin, mitä muut sanoisivat hänen olemattomista poimimistaidoistaan. Nyt hän oli löytänyt sisäisen marjastajansa ja esitteli onnellisena saalistaan, josta hyvällä tahdolla saisi pienen piirakankin. Suloon iski idea. 

   - Kun meit on tälläin iskuryhmä koossa, niin mustikkaahan kertyy enemmän kun jaksetaa itte syyä. Kaikkien lapset tietyst ottaa näit mielellää, mut voitashan myä myyä näit naapuritalojen asukkaillekii siin meiän ens viikon pihatapahtumas. Jos meinaan jaksettas kerätä viel vähä lisää. Minuu aineskii himottas poimii vielä, rahoil vois sit hankkii jotaa mukavaa, vaikka alkoholii ja huumeit koko porukalle. Ettekö ole lukenu, että vanhusten päihteidenkäyttö alkaa jo olla huolestuttavaa. Nuorii hermostuttaa, kun myä kuulemma tissutellaa itteksemme kun meittii ei kukaa oo vahtimas. Minust tuntuu että meiän talon porukka on vähä jäles kehityksestä, Sulo selitti vakavalla naamalla. Elsa hymähti ja ehdotti, että jos rahaa kertyisi, voisi tilata vaikka porukalla pitsat. Sellaisia kuulemma tuotiin mopoilla koteihinkin, jos asiakas ei viitsinyt lähteä sohvaltaan ravintolaan. 

   Marjaporukan palatessa hankevastaava Iiris oli yhteisessä keittiössä, vaikkei ollut virallinen tapaamispäiväkään. Hän vaikutti vakavalta, vaikka koetti ihastella asukkaiden marjasaalista. Iiris ehdotti, että juteltaisiin pihatapahtumasta seuraavan aamun yhteisillä kahveilla ja kyseli, kuinka moni ehtisi silloin paikalle. Juho vääntäytyi huoneestaan kuullessaan aulasta naapureiden ääniä ja ilmoitti kovaäänisesti, että hänelle saa kuka vaan tarjota mustikkamaitoa, paikoillanne valmiit hep. Elsa ehti ensimmäisenä. 

   Senioreiden ilta kului marjoja peratessa ja jälkikasvulle soitellessa. Ailin lapset ilmestyivät ripeästi paikalle, kun oli tarjolla tuoreita marjoja pakastimeen. Mikko Suuronen kiitteli jälleen äitinsä naapureita, niin huojentuneita hänen ja siskon perhe olivat siitä, että äidillä oli turvallinen ympäristö. 


Aamulla syötiin taas yhdessä aamupuuroa, nyt mustikkasilmän kera, ja juotiin kahvit päälle. Anni ja Iiris keittivät ja tarjoilivat, kaikki näytti hyvältä muttei tuntunut. Maria ihmetteli ääneen, onko ukkosta ilmassa, kun on jotenkin niin painostava tunnelma. Iiris ei muuta tarvinnut, hän suorastaan parahti uutisensa. 

   - Nyt on kuulkaa asiat siinä mallissa, että tämän talon omistaja, siis paperitehdas, aikoo myydä koko kiinteistön. Hankkeen sopimusta tehdessä meille vakuutettiin, että omistusolot säilyy ennallaan, vuokralaiset voi huoletta asettua tänne asumaan. Nyt kuitenkin kylmästi ilmoittivat, että yhtiö karsii rönsyt ja myy talon teidän alta pois. 

   Syvä hiljaisuus laskeutui pöytään, kahvi jäähtyi kupeissa. Ihmiset katselivat toisiaan, yrittivät lukea tutuiksi tulleilta kasvoilta, oliko tämä nyt maailmanloppu vai jokin pienempi katastrofi. Margitilla ja pariskunnilla ei periaatteessa olisi mitään hätää, he voisivat ostaa asuntonsa, jos uusi omistaja myisi. Muut sen sijaan olivat ymmällään. Pitääkö tästä muuttaa, kun talo myydään? Juuri kun oli tehty iso elämänmuutos, jonka piti olla loppuiän kestävä. Juuri kun oli alettu tutustua kunnolla ja keksitty kaikkea kivaa yhdessä. Kun oli vielä tässä iässä saatu oikein ystäviäkin, hyvistä juttukumppaneista ja hauskasta seurasta puhumattakaan. Kun kaikista oli alkanut tuntua, että kuuluttiin johonkin omaan porukkaan, ei oltu vain oman perheen taka-alalle hautaa kohti laahustava osasto. Eihän sellaisesta voinut luopua, kun kaikki oli vasta alkamassa. 

   - Mitäs se sellain kerrostalon myymiin sit oikein tarkottaa? Entäs vuokralaiset? Ei minust ole mukava ajatus, että tää porukka hajoaa, Väinö avasi ensimmäisenä suunsa. 

   - Tän vuokran miä pystyn just maksamaa, mut mitäs jos uus omistaja korottaa vuokraa? Mihkäs miä sit täst lähen? Maria väänteli käsiään. 

   Yksi ja toinen alkoi selviä ajatuksiaan ääneen. Iiris katseli joukkoa tuskaisan näköisenä. Ei hänellä ollut vastauksia noin isoihin kysymyksiin. Tuntui että heitä kaikkia oli huijattu. Hän yritti lohduttaa, kyllä tässä vielä voidaan selvitellä asioita, kaikki varmaan järjestyy. Asukkaat eivät uskoneet sanaakaan, he näkivät Iiriksen hätäännyksen. Kesken vaikerruksen Juho läväytti kämmenensä pöytään niin että muut ihan säikähtivät. 

   - Näin tämä ei voi mennä. Varttukai vaan kun meiän Irma ja Veikko palaa lomaltaa. Sit kehitellää jotaa. Tämä ei nyt ole oikein. 

   Joskus painokas esiintyminen riittää antamaan turvan tunteen. Muut katsoivat Juhoon luottavaisina kuin lapset, joiden isä oli jyrähtänyt, että hänen mukuloitaan ei kiusata. Mitään takeitahan Juholla ei asiasta ollut, hän vain otti vastuun. 

   Juhon ponnekkuus auttoi muita ryhdistäytymään. Elsa herkistyi ja totesi, ettei kannata keskeyttää hyvin alkanutta matkaa. Terttu muisteli, mistä sanonta oli tuttu, jostain iskelmästä varmaan, ja Viivi yllätti kaikki hyräilemällä ‘tahtoisin jatkaa hyvin alkanutta matkaa, aikuinen nainen mä oon’. Torsti ja Väinö katselivat vaimojaan ensin hämillään monttu auki mutta yhtyivät sitten leikkiin mukaan, ja äkkiä koko joukko hoilasi Aikuista naista kuin yhteislauluillassa.  Miehet kajauttivat oikein pontevasti olevansa aikuisia naisia. Lauleskelu elvytti sen verran, että ensi viikon pihatapahtuma päätettiin pitää, tuli mitä tuli. Puhti oli poissa kuin tyhjentyneestä ilmapallosta, mutta nyt ei annettaisi periksi. Elettäisiin kuten tähänkin asti ihan kiusallakin. Joku konsti oli oltava tämän uuden kivan elämän jatkamiseen, kun sen vain keksisi. 

   Porukka palasi mustikanmyyntisuunnitelmaan. Mitä Iiris siitä tuumaisi? Iirishän tuumasi pelkkää hyvää. Hän näytti huojentuneelta, kukaan ei sentään ollut saanut itkukohtausta eikä sydänhalvausta uutisen takia. Hän kyseli varovasti, kuinka moni tarvitsisi apua taloustilanteeseensa, jos vuokrat nykyisestä nousisivat. Elsa nosti kätensä ensimmäisenä, seuraavaksi varovaisesti Aili, Mariakin viittasi vaisusti. Miehet eivät tunnustaneet mitään, mutta Iiris tiesi Kallen, Sulon ja Alpon antaneen lapsilleen talonsa tai niiden myyntitulot ennakkoperintöinä ja elelevän nyt eläkkeillään, yhtiön-vuosien jälkeen tosin aika mukavan suuruisilla. Juhosta ei ottanut selvää. Vanha kirvesmies-yrittäjä vaikeni visusti asioistaan. 

   - Selvä. Näillä tiedoilla minä voin alkaa neuvotella omistajan kanssa. Täytyy ensin katsoa, heltyisikö ne jatkamaan tässä. Elleivät, niin sitten keksitään jotain tilalle. Mielessään Iiris muisteli hankevastaavan koulutuksiaan. Niissä oli ratkaistu kriisejä kirjoittamalla esseitä ja esittämällä sosiodraamoja. Mutta tällaista kriisiä ei yhdessäkään seminaarissa ollut keksitty, että ihmisiltä viedään koti. Tämä porukka oli tehnyt yhden elämänsä suurimmista ratkaisuista näinkin iäkkäinä. Sekö pitäisi nyt purkaa ja hajottaa väki kuka mihinkin nurkkaan pitkin kylää? Samassa Iiris muisti seniorisiiven televisiojutun, jota oli kelattu nauhalta moneen kertaan, naurettu, kauhisteltu omia naamoja ja sanomisia ja salaa oltu leuhkaa siitä, että oli päästy ruutuun ja näytetty aika fiksuilta. Eeva kyllä tietäisi miten asiaa voisi ajaa julkisuudessa, vaikka olikin vain radiotoimittaja, Iiris ajatteli. 

   Palon kolmikko pakkaili kotona reppuja, oltiin lähdössä taas uimaan. Vaari ja mummi palaisivat pian kotiin lapsenlapsia hoitelemaan, mutta he veivät nämä mieluummin Mustilan arboretumiin kasveja ihmettelemään tai Valkealan kultareitille veneilemään. Elli penkoi touhukkaana liinavaatekaappia ja etsi sitä ainoaa oikeaa rantapyyhettä, hevoskuvallista. Tatu kirmasi vesipyssyn kanssa huoneesta toiseen suihkimassa vettä Eevan kiellosta välittämättä, kun ovikello soi. 

   Iiriksen uutisen kuuleminen lysäytti Eevan sohvaan. Asia kiinnosti häntä vaarin ja oman perheen kannalta, uutisointi ja julkisuuden kautta vaikuttaminen ei nyt ollut päällimmäisenä mielessä. Eevan uusi elämä oli alkanut samoihin aikoihin kuin eläkeläisten seniorisiivessä. Oli kiva, kun tunsi naapurit ulkonäöltä ja saattoi vaihtaa jonkin sanan ohimennen. Jokaisella oli oma soppensa, yhdessä ei ollut pakko olla, jos ei aina huvittanut. Mutta Eeva ei voisi toimittajana alkaa ajaa omaa ja tuttujensa asiaa, vaikka hämmästyttävän moni yritti käyttää tuttuja toimittajia juuri siihen. Uutisoida kyllä voitiin, mutta ei ollut Ylen asia ryhtyä vaikuttamaan päätöksiin, ainakaan yksityisten firmojen ratkaisuihin. Eevan mielestä riitti, että maailma heijastuisi lähetyksistä mahdollisimman oikein, kuin peilistä. 

   Eeva ehdotti, että Iiris soittaisi itse toimitukseen, jos asialla oli kiire. Hän viettäisi vielä vapaan viikonlopun lasten kanssa mutta voisi muistuttaa aiheesta maanantaina loman jälkeen. Eeva ei raaskinut sanoa Iirikselle, että isoja yhtiöitä julkisuus ei hetkauttaisi sinne eikä tänne, ne tekivät omaisuudellaan ihan mitä itse tahtoivat, tai osakkeenomistajat. Hän päätti käydä ennen rannalle lähtöä tarkistamassa, että vaarilla oli kaikki hyvin myyntiuutisen jälkeen. Murehtimisen voisi jättää siiheksi, kun äiti ja isä huomenna kotiutuisivat. 

   Vaarilla oli kaikki hyvin. Eevan tuomat lihapullat kelpasivat, jopa salaatin isoisä lupasi syödä. Lapsenlapsenlasten kanssa hän kujeili vanhalla vitsillään. 

   - Voipkos puuta pitkin kävellä? 

   - Ei! 

   - Voiphan puuta pitkin kävellä, jos se makaa maassa. Niin että voipkos puuta pitkin kävellä? 

   - Voi! 

   - Eihän puutapit voi kävellä, Juho naureskeli ja sai lapset kikattamaan. Tutussa leikissä lapsia nauratti eniten sen hölmöys ja vaarin hyväntuulisuus kuulustelussa. 


Matkalla Sompaselle Elli ihmetteli samaa kuin äitinsä. Isovaari oli hänen mielestään tosi lapsellinen mutta kiva. Nyt hän oli tehnyt vieläpä toisen bravuurinsa, napannut lasten nilkat varpaidensa väliin kunnon puristusotteeseen. Se oli lapsista ihan karmaisevan ihanaa. Eeva ei osannut vastata, miksi vaari oli niin repäisevällä tuulella juuri tänään. Ehkä hänestä oli vain kiva nähdä pienet jälkeläisensä ja tietää, että tytär ja vävy palaisivat huomenna. Tai jos vaikka Esko ja Marjatta olivat tulossa hakemaan häntä Pirttimäelle viikonlopun viettoon. 

   Voi ei, Eeva ähkäisi mielessään, kun näki taas Sompasella tutun pariskunnan. Johanna ja Sakari olivat asettuneet lähemmäs rantaa aurinkoon, lueskelivat kirjojaan ja rasvailivat toistensa selkiä. Eeva jättäytyi etäämmälle, mutta lapset tietysti huomasivat isänsä heti. Kaikki kolme Paloa olivat innoissaan, Johanna säilytti viileytensä, moikkasi vain käden heilautuksella. Lapset pitivät sen verran meteliä, että Eeva uskalsi keskittyä lehteensä. Sen ylle lankesi hetken kuluttua varjo. 

   - Mikäs mies se oikein oli, joka riehui meidän lasten kanssa? Mihin se teitä oikein vei, tuonne pöpelikköön missä voi olla punkkeja? Ja miten sinä uskallat antaa meidän lapset vieraiden ihmisten autoon kuskattaviksi ja itse ajelet vain perässä pyörällä? Voisit vähän miettiä! Sakari sauhusi. Eeva ihmetteli itsekin, miksei hermostunut, miksi enemmänkin nauratti. Hän muisteli, koska Sakari oli viimeksi sanonut niin monta kertaa ‘meidän lapset’. Oliko tässä nyt kyse lapsista, vai oliko Sakari edelleen mustasukkainen hänestä. Sitten hän vilkaisi miestä päästä jalkoihin. Sitähän se oli, testosteroni haisi. Vahvempi uros oli selättänyt heikomman ja vielä pentujen ja naaraiden edessä. 

   - Hei käytkö pois auringon edestä. Kiitos. Onhan sulla siis maanantai ja tiistai ensi viikolla vapaita, että voit hakea lapset koko päiväksi? Tarha aukeaa vasta kuun lopussa. Ai niin Matti vai, hän on puuseppä, töissä pienessä alan firmassa. Ei ole tuntematon vieras mies. Mutta pitäiskö sun lisätä vähän aurinkovoidetta, ihan kun hartiasi alkaisi jo punottaa, Eeva sanoi ja hyökkäsi järveen nappaamaan kakovan Ellin. 

   - Voi jehna, saitko kopsut? Mennääs rannalle ottamaan vähän mehua ja lämmittelemään välillä. Syrjäsilmällään hän näki, kuinka Sakari asteli tomerasti kohti Johannan vilttiä. Siellä jo rasvapurkkia availtiin. 

   Illalla kaikkien kolmen iho hehkui. Oli puljattu vedessä pitkin päivää, mutta Eevalla ja Ellillä oli kotiin tullessaan taas kuuma. Tatu oli ainoana saanut vilvoitella äidin tarakalla. Hiekka rapisi, kun lapset riisuivat vaatteitaan kylpyhuoneen lattialle. 

   - Kuuntele äiti, kesän ääni, Elli nauroi rullatessaan kosteudesta narisevia sukkiaan jalasta.

   - Missäs te isän kanssa tapasitte? hän siirtyi oman logiikkansa mukaisesti aiheesta toiseen. 

   - Tampereella. Isä oli tullut Helsingistä yhteen seminaariin minne minäkin menin, ja sieltä porukka valui ylioppilastalolle. 

   - Oliko se rakkautta ensi silmäyksellä? 

   - En kyllä osaa sanoa. Mut voi kulta sun juttuja, että minä rakastan teitä kahta, Eeva huokaisi naureskellen. 

   - No minkäs kohtauksen se nyt sai? Elli kysyi silmiään pyöritellen Tatulta. Tyttö oli reipastunut kesän aikana, heitti vitsejä ja kirmasi usein ensimmäisenä uusiin tilanteisiin. Aikaisemmin hän oli työntänyt Tatua edellään keräämään huomion. Elli kävi välillä itsekseen seniorisiivessä Juho-vaaria katsomassa, vei hänelle ruokia ja keräsi rinteestä mukaan kukkakimppuja. Niitä löytyi myöhemmin juomalaseista ilman vettä kuihtuneina. Vaari ei raaskinut heittää pois silmäteränsä tuomisia. Talon naisten kanssa Elli viihtyi opettelemassa virkkaamista ja kuuntelemassa juttuja entisistä ajoista. Eevasta oli kiva katsella ikkunasta, kun Elli hankkiutui pihan lasten leikkeihin omatoimisesti ja kuului joskus määräilevän kukkakaupan kimpuille kovempia hintoja kuin apulaiset. Kuolemastakaan ei puhuttu enää joka päivä. Kaikesta selvittäisiin ehkä sittenkin kunnialla. Jospa lapsille ei koidu lopullisia vaurioita yhden aikuisen perheessä eläessään, onhan heillä niin paljon muita aikuisia lähellä, vaikka isä elää omaa elämäänsä muualla, Eeva mietti. Ovikellon ääni katkaisi kaakaonjuonnin. Tatu oli ovella salamana, Ellin mukaan ääntä nopeampana. 

   - Oikeesti, kello kaikui vielä kun veikka raplasi ovea auki.

   Rappukäytävässä seisoi Matti. Voi ei, Eeva ajatteli, ei vieraita enää tänään. 

   - Terve. Sitä  vaan että kiinnostaisiko teitä lähteä huomenna KPL:n peliin? Lapset pääsee ilmaiseksi. Minä tarjoaisin kyydin. 

   - Ai jotain ykköspesistä katsomaan, Eeva empi mutta hänen äänensä hukkui Tatun kiljuntaan. 

   - Joo, joo, sano äiti joo! 

   - Ne pelaa ihan hyvin vaikkeivät olekaan SM-sarjassa. Kyllä ne vielä nousee. Kiva peli katsella, ja minä voin kertoa säännöistä, jos kiinnostaa kuulla. Mutta jos teillä on jotain muuta niin ei se mitään. 

   - Nämä on näköjään jo päättäneet minunkin puolesta. Äiti ja isä tulee huomenna illalla, ja silloin me halutaan olla kotona. Mutta jos sitä ennen ehtii, niin vaikka. Kiitos. Tuleeko tyttöystävä mukaan? 

   - Kuka? Ai se, ei tule, eikä siskokaan tällä kertaa. Nähdään.


Taivaalta tuli sunnuntaiaamuna vettä kuin Esterin ahterista, naistenviikko oli alkanut. Elli ja Tatu kuuntelivat korva kiinni radiossa säätiedotusta, joka lupasi Kaakkois-Suomeen iltapäiväksi poutaa. Lupaus lunastettiin, puolenpäivän jälkeen alkoi kirkastua. Ilma tuoksui, rinne höyrysi, kangastossut kastuivat poluille taipuvista märistä varvuista, kun Eeva ja lapset hakivat Juholle mustikkamaitoon marjoja. Metsässä asiat tuntuivat aidoilta, elämä todelta. Männynrungot loistivat pestyinä, neulasten sini oli syvempi, lehmänkielot nuokkuivat puiden alla nöyrinä. Eeva katseli Tatua ja Elliä, jotka keräsivät marjoja tohkeissaan ja innostuivat yhtä paljon linnunmunien kuorista kuin television piirroshahmoista. Voi kun nämä säilyisivät samanlaisina aina, Eeva huokaisi hiljaa.

   Pesäpallo-ottelu oli jymymenestys pikku Palojen keskuudessa. Matti selitti oikean ja väärän syötön, mistä tulee haava, milloin juoksija palaa. Lapset kuuntelivat tiukasti, ihmettelivät, miksi pesävahti kosketti juoksijaa pallolla tai miksei tullut juoksua vaikka pelaaja ehtikin kotipesään ennen palloa. Eevakin alkoi kiinnostua. 

   - Katos kun kakkospesälle juokseva ehti hankkia kolmannen palon joukkueelle ennen kuin kotipesään juokseva kerkisi sinne, Matti selitti. Viiden vuoroparin jälkeen lapsilta alkoi puhti loppua. Pelikin näytti jo ratkenneen. Yhdeksän juoksun etumatkaa kotijoukkue ei varmaan ottaisi kiinni viimeisten neljän vuoronsa aikana näillä esityksillä. Aikuiset armahtivat, lähdettiin kotiin. Mutta kipinä oli jäänyt kytemään. Tatu ilmoitti ryhtyvänsä mestaripesäpalloilijaksi, Elli alkaisi opetella heittämistä poikien tyylillä. Lisäksi Tatu oli oppinut yleisöltä mehukkaita huutoja, joita hän voisi heitellä vastustajalle. ‘Tule pois, siellä on peli’ ei ihan auennut hänelle mutta ei se mitään. Matti paistatteli tyytyväisenä idean isänä, Eeva mietti että kiitti vaan, kukahan auttaisi haaveiden toteuttamisessa. Ai niin, minä. Olikohan Kuusaalla jokin lasten pesäpallokoulu. Kotipihassa Eeva kysyi, miksi Matti jaksoi niin kärsivällisesti seurustella vieraiden lasten kanssa. 

   - Eihän nuo nyt enää niin vieraita ole. Minä vaan tykkään lapsista, ja kun ei ole omia, niin kiva touhuta näiden kanssa. Toivottavasti se käy, ei mulla mitään pahoja aikeita ole lasten suhteen, sitä ei tarvi pelätä, Matti valpastui äkkiä Eeva kysymystä miettiessään. 

   - No mikset sitten hanki perhettä tyttöystäväsi kanssa? 

   - Minkä ihmeen tyttöystävän? Ei se siskon kaveri ole minun tyttöystävä. Yksi toinen oli, mutta hän ei halunnut jatkaa kun kuuli, ettei me, etten minä voi saada lapsia. Sairastin nuorempana, ja, ja nyt on sitten näin, Matti kuittasi nopeasti. 

   Eeva ja lapset seisoivat vielä ulkona, kun Irma ja Veikko kaarsivat pihaan reissultaan. Hälinästä ja halauksista ei ollut puutetta, kaikki huusivat yhteen ääneen samalla kun tavaroita kannettiin sisään. Matka oli mennyt hyvin, oli vietetty mennen tullen muutama yö Veikon kotitilalla veljen perheen luona mutta käyty myös länsirannikolla ja kuuntelemassa lisäksi pari konserttia Kuhmossa. Eevasta tuntui, että sai taas olla lapsi: äiti ja isä olivat paikalla varmistamassa että hänen perheellään oli kaikki hyvin. Enköhän minä ikinä kasva aikuiseksi, hän mietti nolona, vei vastaan hangoittelevat lapsensa kotiin ja sanoi ilmoittavansa, kun nämä nukkuisivat. Oli asiaa. 

   Tunnin kuluttua Irma ja Veikko istuivat Eevan keittiönpöydän ääressä. Tee höyrysi kupeissa, pöydässä oli Irman kälyn leipomaa rieskaa. Ikkunasta näkyi kirkontornin puolikas. Kello näytti olevan yli yhdeksän, vaikkei kirkon aikakellojen täsmällisyyteen voinutkaan luottaa. Iltauutiset oli unohdettu katsoa kaiken tohinan keskellä. Eeva kertoi seniorisiiven kovat uutiset. Veikko ja Irma olivat pitkään hiljaa, sulattelivat kuulemaansa ja hahmottelivat tilannetta päässään. Siis koko talo myytäisiin? Kenellä sellaisiin ostoihin edes olisi varaa? Eeva oli aloittamaisillaan pitkän vuodatuksen aiheesta, hänen isänsä näki sen jo niskan asennosta ja keskeytti rauhalliseen tyyliinsä. Ei tarvinnut hötkyillä, eivät tällaiset asiat hetkessä toteutuisi, mahdollisuuksia oli monenlaisia. 

   - Meilläkin on kerrottavaa, vaikkei se nyt suoraan sinua ja Eskoa koskekaan. Velipoika voi maksaa minun osuuden meidän kotitilasta meille pikapuoliin. Tila on alkanut taas kannattaa, ja Teuvo aikoo lisäksi myydä metsää, ihan metsäalaakin. Häntä on kiusannut kovasti, etten minä ole saanut omiani pois, vaikka isän ja äidin kuolemasta on jo vuosia. Rahaa tulee, mutta ei me elämäntyyliämme muuteta äitin kanssa, tämä koti on just sopiva meille. Vai miten se lottovoittaja sanookaan siinä mainoksessa: ajateltiin kiertää mualimoo, ei me näitä hommia lopeteta. 

   Eeva katsoi herätyskelloa vielä puoli kahden aikaan yöllä. Kiva. Reilut neljä tuntia aikaa nukkua ennen työpäivää. Sitten hän vaipui levottomaan uneen, jossa pelasi pesäpalloa senioreiden kanssa ja vaari huusi hänelle: “Tules pois, siellä on uutiset.”

Voit myös kuunnella jutun, vähän kuvitettuna, täältä: