Vastaisku
Kesäiltaan
luikersi viehkeä klarinetin luritus. Se sai pihaan kerääntyneiden
naapureiden katseet kääntymään seniorisiiven terassin leveää
portaikkoa kohti. Väkeä oli ilmaantunut paikalle jo
kolmisenkymmentä aikuista, ja lapset päälle - heistä oli
mahdotonta pitää lukua, koska he porhalsivat pitkin nurmikkoa ja
metsänrinnettä innoissaan siitä, että kerrankin aikuiset olivat
isolla joukolla samaan aikaan ulkona. Lisää porukkaa ujuttautui
sitä mukaa kun perhe oli saatu ruokittua ja itselle siistit kamppeet
päälle työpäivän jälkeen. Kahden kerrostalon asukkaita oli
alusta lähtien kiinnostanut entisen poikamiesboksin muuntuminen
ikäihmisten asunnoiksi. Joku hankekin niillä kuului olevan. Tässä
pääsi tapaamaan myös naapureitaan, joiden kanssa ei oikeastaan
ollut puheltu paljon mitään, ja näkemään seniorisiiven asukkaat
joukolla. Illan isäntänä toimi Kalle.
- Hyvät
ihmiset. Hiljaisuus. Kuvaus. Kamerat. Nostakaa Tarzan puuhun!
Tervetuloa omaan pihaanne. Myä on jo otettu se haltuun, päivystetään
yleensä aamusta iltaan keinussa ja penkeillä, merkitään pieneen
mustaan vihkoon teiän tulemiset ja menemiset, olka varuillanne.
Teillä ei ole aikaa lorvailuun ja itsenne toteuttamiseen, joten
voitte kaikessa rauhassa olla kateellisia meille. Jotta kateus ei
kävisi ylivoimaiseksi, myä vapautetaan teidät ainakii
uteliaisuudesta, että minkälaista sakkii on pesiytyny teiän
pihapiirin laidalle. Enstää vähän ohjelmaa, sit tarjoiluu, ja sit
voiaa esitellä meiän huushollii ja lopuks ottaa muutama kisa vanhat
vastaan nuoret tai mitenkä tyä nyt haluatte joukkueet muodostaa.
Miä olen Ruthin Kalle, tää täs on Salmin Alpo ja sen klarinetti.
Tää toinen on Pakkalan Sulo ja sekii soittaa kurttuu. Ihan vaan
tiedoks, että kaikki kolme ollaa nyttemmin sinkkui.
Yleisö
hörähteli, tämähän alkoi hyvin. Kesäillan valssi taittui
haitarien ja klarinetin voimin sutjakkaasti. Seuraavaksi Kalle
esitteli seniorisiiven nykyiset sinkkunaiset ja
pariskunnat. Hän lainasi Tatun seniilisiipi-nimitystä ja kirvoitti
lisää naurua. Kolmi-nelikymppiset pariskunnat alkoivat pikku hiljaa
huomata, että pihapiirin uudet asukkaat olivat ryppyjensä alla
pirteämmän näköisiä kuin moni vuorotöiden ja lastenhoidon
uuvuttama vasta keski-iän kynnyksellä vaappuva.
- Lopettaka
heti se mitä olette tekemässä ja kuunnelka taas hetki. Kohta myä
puotetaa uutispommi mut nyt lisätää jännitystä ja pannaa teiät
varttumaa hetki. Se onkii mukavaa ootteluu, kuullaa nimittäin meiän
oman talon runottaren lausuntaa. Hyvä yleisö: Elsa Mäki, yhtiön
asiatytöstä arkkisalin urakkakuningattareksi ja kaikessa
hiljaisuudessa vielä runoilijaksi. Nyt sekin sitten paljastuu,
Kalle pauhasi ja tässä vaiheessa häntä jo hutkittiin hosalla
niskaan. Elsa purki jännitystään. Hyvin lausunta kuitenkin meni,
ja runot saivat kohteliaat aplodit.
- Esitys
oli enemmän vaikuttava kun vakuuttava, Kalle kiusoitteli ja
jatkoi vakavampana lupaamallaan skuupilla. Hän kertoi taloa
vavisuttaneen tiedon, että mukavan alun jälkeen monen piti nyt
miettiä lähtöä muualle, koska koti oltiin myymässä alta. Osa
yleisöstä huokaisi turhautuneena, muutama näytti kuulleen asiasta
jo huhuja. - Vahvistakaas itteänne ottamalla haltuun kuppi kahvia
ja pala lenttaa, jonka meiän talon ehtoisat emännät on leiponeet
viime hetkillä. Siksi siitä unohtuikin sokeri ja voi, mut nauttika
niitä sit kotona samalla kun mietitte meiän kohtaloo. Kun
kahvihammas on rauhottunu, voitte ruveta kaivamaa kuvettanne, jos
tekee mieli mustikkaa. Ollaa kerätty seittemänkymmentä litraa
kolmen päivän aikana ja niitä saa ostaa kuka kerkiää. Omasta
mäestä on poimittu, marjat on perattu ja maitopurkit pesty ennen
kun mustikat on niihin pakattu. Rahoilla myä ostetaa sit joka
poimijalle pullo kossuu… Kallea hutkittiin jo päivän Kouvolan
Sanomilla, ja kerrostalojen asukkaat siirtyivät hekotellen aulaan
katetun kahvipöydän ääreen.
Eeva
oli pyörinyt joukossa lastensa kanssa nauhuri olalla ja mietti nyt,
ketä jututtaisi ensimmäisenä. Hän pyysi alatalon Heikkilältä
kommenttia siitä, millä mielin eläkeläisten tulo pihapiiriin oli
otettu vastaan.
- Sanotaan
näin, että ei pahaa sanaa vaikka arvioisi miltä kantilta. Eihän
tän rauhallisempii naapureita voi toivoakaan. Enstää tietysti
pelättii että minkälaista ryhmää tänne asettuu ja tuoko ne
mukanaa jatkuvaa hoivapuolen liikennettä. Mut näähän onkin ihan
omilla jaloillaa ja jopa autoillaa liikkuvaa sakkia ja piristys
pihapiiriin, Heikkilä vakuutti. Joku toinen lisäsi, että
vanhempien henkilöiden näkeminen omassa ympäristössä toi
turvallisuutta, ja lapsista oli kiva jutella heidän kanssaan, kun
omat isovanhemmat asuivat kaukana. Seniorisiiven asukkaat kuvailivat
huoltaan uudesta tilanteesta ja pettymystään, jos kaikki kiva nyt
tyssäisi tähän. Paikalle tulleet kahden lehden toimittajat
kirjoittivat kynä sauhuten vieressä, kun Eeva jututti asukkaita.
- Meillehän
uhkaa käydä niinkun Green Peacen laivalle, sille reinpouvorrille
minkä ranskalaiset äskettäin upotti, kun ne luonnonsuojelijat
yritti mennä estämään ydinkokeita. Me varoitamme rakennuksen
omistajaa, että tässäkin asiassa syyllinen vedetään tilille,
kuten uutisista on kuultu siitä Tyynenmeren tapauksestakin, Kalle
päätti juhlallisesti hiukan ontuvan vertauksensa. Samassa hän
vilkaisi ovelle ja näki kuinka pihatapahtumaan kutsuttu isännöitsijä
yritti livahtaa paikalta. Kalle pinkoi perään, nappasi kahvia
hörppivän Juhon mukaansa ja hoputti “joutuun nyt, vallankumous
viivästyy”. Juho seurasi hitaammin tajuamatta mistä oli kysymys,
mutta Elsa ja Margit pyydystivät isännöitsijän ja taloyhtiön
puheenjohtajan tentattaviksi portaiden alapäässä. Eeva hölkkäsi
perään nauhuri tanassa. Naiset tivasivat selitystä yllättävälle
talon myyntipäätökselle Kallen ja Juhon tuijottaessa tuiman
näköisinä. Heidän taakseen ilmestyi Heikkilä naapureineen
tyypillisessä suomalaismiehen uhoamisasennossa kädet taskussa,
vartalo etukumarassa ja kylki kohti puhuteltavaa.
- Ollaa
kuultu, että seniorisiipee kaupataa ihan klopaaleilla markkinoilla,
sithän sen voi ostaa vaikka joku kiinalain tai vaikka mikä seikki
ja pistää hotellin tai ilotalon pystyyn. Tää näyttää
kiinnostavan nyt meiän ammattiosastoa sen verran, että lakkoase on
yksi vaihtoehto. Pääluottamusmies on jo neuvotellu liiton
lakimiehen kanssa siitä asiasta, Heikkilä murahteli.
Isännöitsijä ja puheenjohtaja olivat vaivautuneen näköisiä,
selittivät ettei heillä ollut mahdollisuutta vaikuttaa, omistajat
olivat ihan muita henkilöitä, mutta terveisiä toimitettaisiin
perille. Rauhoittavaksi tarkoitetut hymyt näyttivät enemmänkin
irvistyksiltä, käsille ei tahtonut löytyä paikkaa.
- Jos
myyntiin on pakko mennä, niin sellaset terveiset, että sopuhintaan
ja näille asukkaille ittelle, kuka haluaa ostaa, Heikkilä
julisti huomatessaan naapuruston ihailevat katseet. - Ehkä oliskin
parasta päästä eroon noin epäluotettavasta omistajasta, mutta kun
kaikilla ei ole mahollisuutta siihen omistamisen ihanuuteen.
Paperiliitto on mahtiliitto, ja pääluottamusmiehet voi pistää
helposti vaikka koko Suomen seis, jos asia on tärkeä, Heikkilä
päätti ja laski miehet menemään. Eeva taputti mielessään, koko
tilanne oli nauhalla. Tarkemmin ajateltuaan hän huomasi, että lehti
ehtisi saada jutun jo huomisaamuksi. Ei se mitään, ihmisääni on
aina puhuttelevampi kuin samat sanat tekstinä, hän mietti. Ja kuka
lakkaisi kuuntelemasta radion alueohjelmaa siksi, että
paikallislehdet ovat kertoneet samasta asiasta hiukan ennen.
Kahvittelun
jälkeen Alpo ja Kalle vetivät opastuskierrokset alakerran ja
yläkerran käytävillä, Juho ja Margit jopa avasivat huoneittensa
ovet. Uteliaita riitti, taivasteltiin miten kivaan kuntoon yksiöt ja
kaksiot oli remontoitu, kuinka mukavalta saunaosasto näytti ja miten
söpö vanha sormipaneelilla päällystetty puhelinkoppi oli. Ja että
hissikin oli mahdutettu portaikon kupeeseen keittiön nurkasta
kolmannen kerroksen vinttitiloihin asti. Täällä näytti
arkkitehdilla olleen sama väljyyden tavoittelu mielessä kuin
naapurikerrostaloissakin. Kaksion ja kolmion olohuone oli niissä yli
kolmenkymmenen neliön suuruinen, makuuhuoneet samoin.
Senioreittenkaan kodeissa ei tullut ahtaan opiskelijakämpän
vaikutelmaa, sohvanurkkaus lipastoineen televisioineen mahtui hyvin
yksiöihinkin, vaikka keittiö ja alkovi veivät tilaa.
Kerrostalojen
asukkaat viihtyivät pitkään. Vaikutti kuin he eivät tätä ennen
olisi tehneet mitään yhdessä. Nyt jossain nurkassa sovittiin
nuoren perheen ja teinitytön kesken lastenvahtikeikoista, toisessa
lukiolainen lupasi antaa matematiikan opetusta pientä korvausta
vastaan kahdeksasluokkalaiselle. Kalle huomasi, että yhdellä ja
toisella oli ideoita ja mylväisi joukon yhteen.
- Toiveiden
tori alkaa. Jos kellä on mitä tarpeita - julkasukelpoisia - niin
nyt on hyvä hetki tuua niitä esille. Joku osaa näköjää
matikkaa, toinen lasten paimentamista. Löytyykö muuta? Hetken
hiljaisuuden jälkeen ideoita alkoi tihkua. Yksi tarjosi halpaan
hintaan räsymattojaan, kun oli ostanut olohuoneeseen hienon
rahkamaton. Toinen kyseli, tarvitsiko joku kolmipyöräistä, heidän
nuorimpansa halusi jo kunnon lastenpyörän. Kolmas tarjoutui
kuskaamaan naapureita Prismaan kun kävi itse kerran viikossa
autollaan hakemassa koko viikon ostokset. Neljäs tarvitsi
kyytejä ja lupasi maksuksi leikata kuskin hiukset, käherrys samaan
hintaan.
Kalle
oli juuri ilmoittanut, että harmaan talouden kausi oli alkanut hyvin
lupaavasti, kun ovesta asteli päättäväisenä musta kissa. Irma
kyseli, tietääkö kukaan sen omistajaa, ja joku osoitti alatalon
alinta parveketta. Viivi ja Torsti kävivät ulkona kurkistamassa
parvekkeelle päin ja näkivät jonkun istumassa pyörätuolissa.
Nainen oli ilmeisesti seurannut pihatapahtumaa olohuoneestaan ja
kelannut parvekkeelleen, kun suuri osa porukasta oli mennyt sisälle
seniorisiipeen. Suuren yhteenkuuluvuudentuneen vallassa
illanviettäjät marssivat hänen luokseen kysymään, haluaisiko
naapuri tulla mukaan. Mikä ettei, mutta kun hän ei päässyt. Mies
oli iltalöysissä, portaita ei pyörätuolilla päässyt. Tarmokkaat
seniorit ja vielä reippaammat työikäiset kipaisivat perheen
ovelle, kantoivat rouvan ulos ja kiidättivät samaa tietä
seniorisiipeen sisälle, jossa kissa jo latki kermaa kupista lasten
keskellä. Saatuaan astian tyhjäksi kissa marssi häntä pystyssä
emäntänsä Liisan pyörätuolin ohi ja hyppäsi itsevarmana Irman
syliin. Jäänmurtaja. Eihän ole helpompaa tapaa keskustelun
avaamiseen kuin eläimet ja lapset, jos säässä ei ole mitään
mainittavaa. Pikku hiljaa pyörätuoli unohtui ja naapurit vaihtoivat
vammaisille varatun hoidollisen äänensävynsä normaaliin
puheeseen. Liisa itse auttoi, hän alkoi kertoilla juttuja omista
röntyilyistään ja nauroi ensimmäisenä toilailuilleen
aloittelevana pyörätuolikuskina. Muutkin uskalsivat jo hihitellä
puuronkeitossa pitkin keittiönlattiaa levinneille kauraryyneille ja
kissajahdille, kun Liisa oli yrittänyt pelastaa sisään eksyneen
oravanpoikasen kollin suusta. Lopulta joku äkkäsi kysyä,
tarvitsiko Liisa ulkoiluseuraa - seniorisiiven herrathan istuksivat
usein toimettomina pihakeinussa. Nyt he voisivat porukalla nostaa
hänet pihalle, ja joku voisi lähteä heittämään lenkin kylillä hänen kanssaan. Liisalle kelpasi esitys erinomaisesti. Miehen
työpäivän aikana ei tarvitsisi virua yksin sisällä, ja itse
osaisi valita kirjastosta mieleisemmät kirjat kuin ne miehen
arvailemat. Ei kuulemma ollut pitkäaikaista avuntarvetta, murtunut
lonkka paranisi aikanaan. Se oli tykännyt huonoa, kun Liisa oli
sanojensa mukaan horjahtanut parvekkeelta reilun parin metrin
pudotuksen suoraan pesutuvan edessä olevalle kiveykselle. Sulo
vilkaisi Kallea. Liisahan oli kauniimpi osapuoli taistelevista
metsoista, joiksi pihapenkillä päivystävät eläkeläiset olivat
alkaneet pariskuntaa kutsua. Eihän nuori ihminen nyt itsekseen
tipahda parvekkeelta, jossa on tukevat tarpeeksi korkeat kaiteet.
Sivusta seurannut Heikkilä huomasi vanhempien miesten katseet,
punastui ja siirtyi liukkaasti ulos tupakalle. Hän ei ollut
tarjoutunut auttamaan, kun joku keksi ehdottaa
neidonpelastusoperaatiota. Hän ja Liisa eivät olleet edes
moikanneet toisiaan, pikemminkin vältelleet.
Eeva
seurasi ovensuussa, miten mustikat tekivät kauppansa ja äänten
sorina yltyi. Sama ilmiö kuin tarhassa. Kun väkeä on paikalla
kymmenenkin, ei mene kauaa ennen kuin jokainen jo huutaa, jotta saisi
äänensä kuuluviin. Tänä iltana oltiin jo tungoksen puolella, ja
melutaso nousi kattoon kahvin voimalla ilman vahvistimia. Eeva
siirtyi ulos lepuuttamaan korviaan, nojaili porraskaiteeseen ja
ilahtui huomatessaan muiston lapsuudesta. Kahta pienaa oli
taivutettu. Eeva oli pikkutyttönä työntänyt päänsä
metallipinnojen välistä ja kurkistanut alas pyörävajan luiskaan.
Mutta hänpä ei saanutkaan päätään pois ennen kuin töistä
palaava Kallosen setä oli taivuttanut rautatankoja niin paljon, että
lettipää oli mahtunut välistä. Eeva muisti hätäännyksensä ja
helpotuksen, kun joku aikuinen oli tullut avuksi. Silloin hävetti,
nyt hän kadehti sitä miten luonnollista lapsen oli ottaa apua
vastaan isommilta. Saisipa olla vielä kakara ja hölmöillä, Eeva
huokaisi ja huomasi samassa millaisella aitiopaikalla hän seisoi.
Matti
oli tullut mukaan illanviettoon veljensä perheen kanssa. Eeva näki
tämän painelevan hankevastaava Iiriksen ja Annin luo juttelemaan.
Iiris lähti pian kaatamaan kahvia, Annilla ja Matilla näytti sen
sijaan olevan kovastikin asiaa toisilleen. Eeva jatkoi työtään,
haastatteli lapsiakin. Kun hän vilkaisi uudelleen Matin suuntaan,
tämä oli häipymässä Annin kanssa kohti rauhallisempia nurkkia.
Sillä lailla, Eeva huomasi vähän tuohtuvansa. Varsinainen
naistennaurattaja. Mutta mitäs se hänelle kuului. Jokainen sai
valita mieleisensä seuran, Eevalla ei oikeastaan olisi aikaakaan
millekään uudelle ihmissuhteelle. Hänellähän oli lapset, äiti
ja isä, isoisä, kolme hyvää ystävää joskin kaukana. Hän
tajusi pian miten säälittävältä luettelo kalskahti jopa
parhaiten omissa oloissaan viihtyvän ihmisen listaksi. Kohta
loppuisi sopimus Ylessäkin, eikä työkavereitakaan enää näkisi
päivän mittaan. Ehkä uudet ihmiset voisivat olla terveellinenkin
ajatus.
Ilta
pimeni, pidot jatkuivat. Terassin takana oleva hiekkakenttä tarjosi
hyvän alustan mölkylle, joskin pelivälineiden numerot piti välillä
tarkistaa tupakansytyttimen valossa. Vanhat muistelivat, miten heidän
nuoruusvuosiensa kena poikkesi mölkystä, lapset olivat tärkeinä
kun saivat käydä nostamassa kaadetut palikat pystyyn. Ylätalon
Laaksosen setä keksi, että lapsille pitäisi laittaa seinään
koripallon kori, se päätettiin hoitaa porukalla. Seniorit
kyselivät, oliko heittämiseen yläikärajaa. Heille kuitattiin,
että ei jos oli esittää terveystodistus ennen osallistumista.
Papat vastasivat, että nuorten isäntien sopi sitten tulla pelaamaan
alkometrin kautta. Kuittailu alkoi kuulostaa jo hyvin kuusaalaiselta.
Tänään se oli merkki illan onnistumisesta: oli lähennytty,
tutustuttu, voitaisiin jatkaa.
Vieraiden
mentyä seniorit istuivat pöydän ääreen kertomaan vaikutelmiaan.
Kalle totesi, että se on sillä selvä: taloa ei ainakaan ulkomaan
pelleille myydä, jos kerran liitto jyrähtää. Elsa oli mielissään,
kun rullatuolirouva pääsi mukaan, jos kerran hän joutuu kaiket
päivät tiirailemaan yksin verhojensa raosta toisten mukavaa yhdessä
touhuilua.
- Siinä
olis meikäläisen mielenterveys nollassa. Ja hyvä kun saatii
nuoretkin vähän auttelemaan toisiaan läksyjutuissa. Eikhän nämä
ole tosiaan olleet missään tekemisissä toistesa kanssa, siltä
ihan vaikutti, Terttu ihmetteli.
- Kuule
sen jälkee kun Dallasii ja Dynastiaa on alettu näyttää televisios
niin ihmiset tuijottaa mieluummin sit Collinsii kun omaa naapuriaan.
Jotenkin näyttävämpää katottavaa ruudussa kun se harmaa
sellunkeiton hajuin isäntä joka tulee vastaan rappukäytäväs,
Väinö virnisteli.
- Miäpä
luulen, että alatalon riitasa pariskunta vähän varoo korottamasta
ääntää nyt kun emäntä on viettäny iltaa yhessä naapureittesa
kanssa. Vaikka hyvät äänieristyksethän näissä taloissa on
verrattuna noihin kuuskytluvun elementtitaloihin, Alpo tuumi. - Ja
sellain olo kyllä jäi, että tän talon tilanne ei ole ihan niin
toivoton kun ensi kuulemalta vaikutti. Mut nyt suuta kuivaa siihen
malliin, että tää poika taitaa lähtä Porttii. Lähteeks kuka
mukaa? Kalle ja Sulo innostuivat, Marian teki mieli mutta hän ei
kehdannut ainoana naisena ilmoittautua. Muut jäivät suorimaan
illanvieton jälkiä keittiöstä. Ehkä tämä kaikki saisi vielä
jatkuakin.
Elsa
ei saanut heti unta. Hän kävi läpi omaa lausuntaansa, muisti
virheitä, haki uusia painotuksia, joita voisi kokeilla seuraavalla
kerralla. Jostain syystä häntä ei nolottanut esilläolonsa.
Monikymmenpäisen yleisön edessä ei tänä iltana ollut seissyt
arkkisalin tyttö, ei perheenemäntä, vaan se hänen sisällään
aina odottanut tulisielu, jolla oli palava halu nähdä elämä
sanoiksi muotoiltuna ja saada muutkin ymmärtämään, mitä
näkymättömiä virtoja ihmisten sisällä ja välillä liikkui.
Näkemään, miten monikerroksinen ja ihmeellinen maailma oli.
Kaikella oli järjestyksensä, kaikilla tehtävänsä. Töissä
Elsa oli välillä viallisia arkkeja poistaessaan lajitellut tavaraa
kuin runon sanoja. Tämä jatkoon, tuo pulpperiin. Valmis nivaska oli
kuin monisäkeinen runo. Siinä ei saanut olla rypyn ryppyä, rynkky
rikkoi rytmin niin arkkiriisissä kuin runossakin. Jos ajatusten
esittämisestä muille tuli näin mahtava olo, hän ei enää aikonut
ujostella. Mitä siitä, jos joku hymähtelisi, tässä iässä
viimeistään piti tietää kuka oli ja unohtaa, mitä muut
sanoisivat. Eivätkä muut edes sanoisi mitään, koska kaikki muut
tuijottivat vain omaa napaansa.
Margitin
oli helppo hengittää. Hän tiesi nyt tehneensä oikean ratkaisun
muuttaessaan seniorisiipeen. Hän riisui varovasti kesäisen leningin
ja veti ylleen vaaleankeltaisen oloasunsa. Sen verran voi antaa
mukavuudelle periksi, merkkiverkkareissa oli ihana vetäytyä
sohvannurkkaan kippuraan lueskelemaan Kaari Utrion kokoamaa
naiskauneuden tarinaa. Kasvot yökuntoon itselläkin, sitten voisi
rauhassa keskittyä kirjaan. Ensin Margit kuitenkin avasi ikkunan ja
kuuli terassilta vielä illanvirkkujen hiljaista juttelua. Täällä
oli charmikasta herraseuraa tarjolla enemmänkin, ja mikä parasta
myös kivoja naisia, kun tässä paremmin tutustuttiin. Mitenkähän
Muuriset ja Salmelat jaksoivat olla kylki kyljessä aamusta iltaan ja
illasta aamuun, kestää toisen aamuäreyden ja yön krohinat. Vai
olivatko he aina hyvällä tuulella, kivaa seuraa ja tykkäsivät
tehdä kaiken yhdessä, Margit mietti levittäessään yövoidetta
otsalle ja poskiin, ryppyrasvaa hyvin nypittyjen kulmakarvojen ja
silmien alle. Jotkuthan eivät pärjänneet, ellei kumppani ollut
koko ajan vähintään kuuloetäisyydellä. Täällä ei ainakaan
kauaa tarvinnut huhuilla, kun jo löysi puolisonsa jostain päin
taloa. Ahdistikohan se yhtään isosta omakotitalosta muuttaneita -
Margit ainakin tarvitsi oman tilan ja omaa aikaa joka päivä. Jos
hän täällä halusi olla yksin, mikään ei estänyt. Tietoteoksen
taustalla saattoi kuunnella rauhallista musiikkia nyt kun radiokin
oli korjattu.
Viivi
ja Torsti olivat menossa nukkumaan kodissaan käytävän toisella
puolen. Viivin piti vielä lukea hetki, muuten ei uni tulisi. Torstia
harmitti ettei ollut kehdannut lähteä kavereiden kanssa kaljalle.
Mutta ei hän Portissa jatkuvasti voinut rampata, kun oli juoninut
heille tämän asunnon, jossa muiden läsnäolo piti Viivin
tissuttelun kurissa. Hyvä ratkaisu tämä oli, ei hän olisi
jaksanut enää yksin vahdata vaimon juomista, jota tämä yritti
pitää salassa muilta. Hengitys tuoksahti alkoholille, silmät
kiilsivät, Viivi ei itse tajunnut kärähtäneensä kymmenet kerrat
pyhien lupaustensa jälkeen. Täällä hän oli löytänyt muuta
tekemistä kuin makeiden lasillisten nappailun saippuasarjojen
äärellä iltapäivisin. Kunpa taloasiat nyt selviäisivät. Hyvin
he Viivin kanssa tähän kaksioon mahtuivat aamupuurot keittelemään
ja katselemaan Karpoa kylki kyljessä vaikka sängystä käsin, kun
vaimo oli osannut niin tyylikkäästi sijoitella huonekalut, että
kaikki toimi. Valkoista seinää ja vaaleaa puuta oli sisustus, mutta
onneksi Viivi oli kelpuuttanut muuttokuormaan Torstin muhkean
nahkanojatuolin, vaikka se kuulemma liian tumma tänne olikin. Siinä
oli niin hyvä torkahtaa kesken lehdenluvun päiväruuan jälkeen.
Torsti kääntyi pois Viivin lukuvalosta mutta hivuttautui lähemmäs
vaimon lämpöä. Miten Sulo ja Kalle ja Alpo ja Juho pärjäsivät, kun
heillä ei ollut omaa kultaa enää vieressä, hän mietti ennen kuin
nukahti.
Aamukokouksessa
kehiteltiin keskipäivän radiolähetykseen mätäkuun ideoita, kun
Salla hyökkäsi lehti kädessä pöytään.
- Mitä
ihmettä sä Eeva olet touhunnut siellä Honkarinteessä eilen?
Tehnyt jotain hömppää kun vanhukset bailaa, ja lehti on repäissyt
paikalta skuupin. Paperiyhtiön vanhustentalo on menossa
epäilyttävään ulkomaalaisomistukseen, vanhukset pellolle,
ammattijärjestö väläyttelee lakkoasetta! Salla vaahtosi
voitonriemuisena. Häntä ei selvästikään harmittanut uutistappio,
kun sai tirvaista ärsyttävää kollegaa journalismin
nyrkkeilyhanskoin.
- Ei
se talo ole vanhustentalo, ihan tavallinen osakehuoneistojen
kiinteistö vaan, jonka yhtiö omistaa. Ei kyllä mahda mitään, jos
lehti ehti ensin, kun meillä ei ole iltalähetyksiä. Siinä se
niiden toimittaja tapitti vieressä, kun jututin asukkaita ja sai
ilmaiseksi haastattelun kysymättä itse mitään. Minulla on
matskua, sen ehtii tehdä hyvin puolenpäivän lähetykseen, jos sitä
kaivataan. Ei kai asia nyt yhdestä lehtijutusta tyhjentynyt. Eeva
yritti säilyttää rauhallisuutensa, vaikka toisen riehuminen sai
hänet helposti provosoitumaan. Mutta tätä naista ei kannattanut
suututtaa, mikä lie oireyhtymä ajoi häntä kilpailemaan,
kadehtimaan ja hikeentymään arvaamattomasti.
Toimitussihteerinä
vuorotteleva Lauri päätti, että talojuttuun palattaisiin, kun
lakkopuheista saataisiin varmuus ja omistajalta lisää tietoa
talonmyyntiaikeista. Eeva ehtisi varmaan käydä sitä ennen
ääniautokeikalla Myllykoskella. Puolenpäivän lähetyksen aluksi
kerrottaisiin valeuutinen, että siellä on linja-auto suistunut
jokeen. Sitten seurattaisiin suorassa lähetyksessä, ilmestyykö
paikalle väkeä, joka ei ollut tajunnut mätäkuu-huijausta. Vajaan
tunnin kuluttua Eeva oli jo joen rannalla mattolaiturin penkillä
istumassa. Aake otti kusoja Sippolaan ja tuli hetken päästä kahden
jätskin kanssa laiturille.
- Hyvin
lentää. Pitääkin, mastohan melkein näkyy tähän. Suklaata vai
mansikkaa? Ylen kaksikon ilmaantuminen paikalle ihmetytti kolmea
pesijätärtä niin, että Eevan piti esittää tulleensa tekemään
juttua mattojen pesusta. Se avasi pandoran lippaan. Rouvat olivat
pahoittaneet mielensä kuultuaan, että mattolaituri aiottiin purkaa
ja pesupaikka siirtää kuivalle maalle töyräälle. He eivät
voineet kuvitella, miten jaksaisivat rahjata sinne kaiken pesuveden
ja huuhteluveden vielä lisäksi, miten kurjaa olisi menettää ihana
jokimaisema ja virran juoksun seuraaminen. Kaikkein keljuinta oli,
että pientä ihmistä syyllistettiin joen likaamisesta, vaikka ne
varsinaiset likaajat kyllä olivat ihan muualla. Ja sitten
osoitettiin Myllykosken ja Inkeroisten tehtaanpiippuja.
Aake
sai lopulta puheenvuoron ja koetti selittää, että altaiden äärellä
olisi ehkä helpompi pestä seisten, vesi tulisi hanasta, ja kai joka
tippa mäntysuopaa haittaisi joen puhdistumista siinä missä
KY-vitoset ja dioksiinitkin. Pyykkärit huojentuivat hiukan, jupinaa
olisi ollut kiva vielä vähän jatkaa, mutta saastuttajan mainetta
he eivät kärähtäneille harteilleen kyllä ottaneet.
Eeva
ja Aake kävivät välillä ääniautossa kuuntelemassa lähetyksen
alun. Linja-auton suistuminen jokeen kuulosti ihan aidolta uutiselta.
Ensimmäinen utelias ilmestyi paikalle viiden minuutin kuluttua,
seuraava pian hänen jälkeensä. Rannassa leviteltiin käsiä ja
huidottiin alajuoksulle päin. Vartin kuluttua porukkaa oli
toistakymmentä, joukossa myös paikallislehden paparazzi pitkän
putken kanssa. Eevalla riitti haastateltavia. Siinähän tuli samalla
mainosta omalle toimitukselle, joka näytti saavan joukot liikkeelle.
Toimittajalle ihmeteltiin vääriä koordinaatteja, joita radiossa
oli annettu. Alettiin jo hiukan hermostuakin, joten Eevan oli pakko
toivottaa ensin hyvää mätäkuun alkua ja ryhtyä sitten pilke
silmäkulmassa kyselemään kuuntelutottumuksista ja mätäkuun
vaivoihin uskomisesta.
Iltapäivä
kului toimituksen hekotellessa keppostaan. Tyhmää nauraa omille
asiakkaille, mutta hyvällähän he vain. Jokainen tiesi, että
kuuntelijoiden pyydystäminen oli tärkeää ja olisi kohta vielä
tärkeämpää. Ihan turha piipittää laadusta, pian laskettaisiin
kuuntelijalukuja raakaa matematiikkaa noudattaen tiukemmissa
olosuhteissa. Toisaalta tämänpäiväinen mahtui vallan mainiosti
hyvän journalismin raameihin. Oli paikallisuutta, oli huumoria,
leikkionnettomuus ja kansanperinnettä. Eikä ketään pilkattu
vakavassa mielessä. Laajeniko siinä maailmankuva Ylen periaatteiden
mukaisesti, sen sai jokainen päättää mielessään. Kaiken
keskellä Eeva sai koottua edellisillan seniorisiiven materiaaleista
ja tuoreista puheluista uutisjutun illansuun lähetykseen. Mitään
ei ollut vielä päätetty talon myynnistä, omistaja ilmoitti.
Töiden
jälkeen Eevan oli pakko päästä itsekin mattopyykille lastensa kanssa.
Irma lähti mukaan, hänkään ei ollut testannut vielä Tähteen
tuliterää pesupaikkaa. Muurisen pariskunta huomasi lähdön ja
päätti tulla perässä autollaan. Heinäkuun lopun aurinko
lämmitti, kun retkue pyöräili muutaman pikkumaton ja eväitten
kanssa kohti joenrantaa. Kuudesta pesualtaasta kolme oli vapaina,
päivän mittaan pestyjä räsymattoja kuivui telineillä ja levitti
puhtauden autuasta tuoksua mesiangervon makeamman aromin sekaan. Irma
laski yhden altaan täyteen vettä ja nosti Tatun ja Ellin sinne
polskimaan. Hän istui penkille kaivamaan eväitä, parissa matossa
ei kauaa menisi.
Muuristen
auto kaarsi paikalle, eikä mennyt kauan, kun alkoi tulla juttua
joella leikkimisestä. Tatu kuunteli pyyhkeen sisään käärittynä,
Elli vieressä huulet sinisinä uimapuku vettä valuen, kun
Viivi-täti ja Torsti-setä kuvailivat lapsuutensa huoletonta menoa.
Lapset pinkoivat kuulemma monta kertaa päivässä lähimpään
rantaan laumoina - moni polki kaukaakin sitten kun pyöriä alkoi
saada muillekin kuin aikuisille. Ei heitä yleensä vahdittu,
aikuisilla oli kiireellisempää tekemistä, eikä kaikki maailmassa
ollut vielä muuttunut hengenvaaralliseksi. Puomille keskelle jokea
uitiin kilpaa, tukkien päällä hypittiin. Virta oli paikoin niin
kovaa, että kun ui täysillä ylävirtaan, pysyi paikallaan. Viivi
muisti, kuinka oli pelastanut pikkuveljensä joesta, kun poika oli
pudonnut laiturilta.
- Se
pulahti virtaan yläpuolelta, ja kun se tuli laiturin alapuolelle,
miä sain pullistuneesta puserosta kiinni hartioitten kohalta.
Äitille ei taaskaan puhuttu mitään, kuivateltiin vaan veikan
vaatteet rantalepikon päällä.
Tatu
kuunteli silmät tapillaan. Tässähän sai hyviä vinkkejä, jos
joskus pääsisi livahtamaan ilman lapsenvahtia joenrantaan.
Juho-vaarikin oli kertonut, miten joki jäätyi talvella ja siellä
voi kelkkailla. Eeva ja Irma huomasivat kiinnostuneen ilmeen
pikkumiehen silmissä ja kiirehtivät varoittelemaan. Muurisetkin
tajusivat, ettei nykylapsille saanut kertoilla noin repäiseviä
tarinoita. Niillehän pantiin konttauskypärät päähän
puolivuotiaina ja vaihdettiin ne vähitellen pyöräily- ja
motskarikypäriin pään kasvaessa. Mahdettiinko niitä riisua moneen
vuoteen yöksikään, eläkeläiset naureskelivat. Autossa
lapsukaiset istutettiin kaukaloihin ja korokkeille turvavöihin, ihme
että veneessä riittivät pelastusliivit. Torsti ehdotti, että
mentäisiin rantaan katsomaan kuinka petollinen joki oli. Irma ja
Eeva pitivät näppinsä kurissa törmällä, vaikka kummankin teki
mieli tarrata lasten käsivarteen. Torsti heitteli veteen pajunoksia,
noin kovaa virta niitäkin vei. Tatu ja Elli viskoivat perään
pienempää tikkua ja alkoivat uskoa, ettei jokeen kannattanut mennä
ainakaan yksin. Mutta kun aikuiset katsoivat hetken muualle, Tatu
kierähti veteen, naiset kirkaisivat mutteivät ehtineet auttamaan
ennen kuin poika nousi jo itse seisomaan polvia myöten mutaisena.
- Miä
mulasin! Tatu kailotti ihastuneena.
Kahvinjuojat
tietävät, että kahvi maistuu parhaalta ulkona, varsinkin joen
äärellä, vaikka sen tuoksuun sekoittuisi vedestä selluloosan
lemahdus. Raha siinä vain haisee, kuusaalaisilla oli tapana
lohduttautua myös silloin kun sulfaattiselluloosatehdas pöläytti
taivaalle kunnon satsin metyylimerkaptaanin aromia altaistaan. Lapset
rakastivat rinkeleitä ja joivat mehujaan hartaan näköisinä. Elli
ratkesi herkistelemään.
- Äiti
arvaa mitä. Kun miä haistan mäntysuovan ja kahvin, niin miä
tunnen niinkun etuoikeuksii.
Luvun voi kuunnellakin kuvien kera täältä:
https://youtu.be/2qaZCHxms6A
Luvun voi kuunnellakin kuvien kera täältä:
https://youtu.be/2qaZCHxms6A