lauantai 30. toukokuuta 2020

16. luku

Syyskuu 1986
Suoria puheita

Valkealassa Anttilan kylässä oli helikopteri pellolla katollaan. Tai oikeastaan roottoreillaan. Aamukokousta veti Salla. Hän ei halunnut lähettää paikalle toimittajaa eikä filmiryhmää, sillä hän oli sopinut edellisenä päivänä tiukasta terveyskeskusaiheesta johtavan ylilääkärin kanssa. Yksi hoitajista oli vuotanut tietoja väärinkäytöksistä lääkekaapilla, ja Salla halusi saada jutun ennen lehtiä. Porukkaa ei hänen mielestään riittänyt kahteen paikkaan, ja nyt väännettiin kovaa. Silja ihmetteli isoon ääneen, mitä pitäisi tapahtua, että filmiryhmä komennettaisiin keikalle, avaruusraketin hätälasku Kouvolan keskustaanko. Samassa toimitussihteerin puhelin soi, ja Sallan oli pakko luvata Pasilalle materiaalia väärinpäin killuvasta kopterista. Eeva huomasi, että räjähdys oli tuloillaan ja siitä tulisi kova. 
   Iltapäivällä Lauri oli ehtinyt tehdä keikan kopterille ja Reetta jutun lääkekaapilla käyvistä luvattomista filmiryhmän kanssa. Kaiken piti olla kunnossa. Eeva kuuli huoneeseensa, kuinka esimies marssi Siljan huoneeseen ja täräytti, että tätä syytetään työpaikkakiusaamisesta. Asia selvitettäisiin huomisaamuna. Eeva pysähtyi kesken kirjoittamisensa kuuntelemaan Siljan vastausta. Onneksi tämä oli niin tomera. 
   - Mitä helvettiä! Mistä kiusaamisesta? Et voi saapastella tänne toteamaan tuollaista selittämättä mitään. Tämä asia käsitellään nyt. Siinä vaiheessa Kale veti oven kiinni, Salla kuului menevän hetken päästä huoneeseen. Puolen tunnin kuluttua ovi aukeni uudestaan, Kale ja Salla marssivat pitkin käytävää, Silja tuntui istuvan vielä huoneessaan. Eeva meni kurkistamaan ovelta ja Silja vinkkasi hänet sisään. Hän näytti kalpealta, punaiset läikät kaulalla kertoivat tunteista. 
   - Miten tällaista voi tapahtua? Salla syyttää mua kiusaamisesta, kun olen kyseenalaistanut hänen journalistisia arvioitaan. Ja Kale menee mukaan leikkiin, uskoo sen kaikki puheet. Eikä se jäänyt edes siihen, että olen muka yrittänyt horjuttaa Sallan asemaa toimittajana - mitä ihmeen asemaa? Olen kuulemma jatkuvasti tuhahdellut hänen puheilleen, sivuuttanut hänen mielipiteensä, ollut katsomatta häneen päin kokouksissa. Eli kaikkea sitä mitä hän itse tekee. Ei jumalauta, voitko herättää mut tästä painajaisesta, eihän Kale voi uskoa tollasta kun on itse ollut mukana samoissa tilanteissa, Silja parahti ja alkoi lopulta itkeä. - Mä oon niin pettynyt, olen kuvitellut Kalea fiksuksi sen jutuista huolimatta, ja sitä voikin vedättää ihan mielensä mukaan. Ja toi Sallahan on ihan sekaisin. 
   Eeva istui puoli tuntia Siljan huoneessa. Naiset pohtivat yhdessä tilanteen mielipuolisuutta. Mihin toimitustyöstä häviäisi etiikka, asioiden tärkeysjärjestys, terve järki, jos asioista ei saisi keskustella kun joku heti loukkaantuu? Jotain oli peruuttamattomasti mennyt rikki. Luottamus. Esimiehen kunnioitus. Silja lupasi Eevalle jatkaa keskustelua Kalen kanssa huomenna, kun olisi saanut mielensä takaisin. Hänellä oli hyvä täysipäinen aviomies, joka panisi asiat tärkeysjärjestykseen illan aikana. 
   Kotimatkalla Eeva jälleen selvitteli ajatuksiaan. Mitä jos hänelle kävisi noin, joutuisi syyttömänä tuomituksi? Hänellä ei olisi kivaa miestä kotona puolustamassa ja puhumassa järkeä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Eeva ajatteli sopimuksensa päättymistä huojentuneena. Hän ei tiennyt missä vika oli. Oliko hän itse sopimaton toimittajaksi, oliko vika toimituksen johtamisessa vai oliko kysymys siitä, ettei työ itse vastannutkaan hänen kuvitelmiaan. Sai kertoa päivästä toiseen siitä, mitä joku toinen ihminen oli tehnyt, seistä sivussa raportoimassa, kun elämä kulki sakeana virtana silmien alla ilman että hän astui siihen, ojensi vain mikrofonia ääntä kohden. 
   Onneksi oli perjantai. Äiti oli jo hakenut lapset tarhasta, tämä ilta oli yhteistä aikaa. Sakari hakisi Tatun ja Ellin huomenna viikonlopuksi. Eeva poikkesi ruokakauppaan, nyt kaivattaisiin herkkuja kirjojen ja television ääreen. Vohvelirauta kehiin, siihen hän oli sortunut, vaikka limsakonetta ei ollut suostunut ostamaan. Naapurin lasten luona Tatu ja Elli saivat nauttia kuplajuomista ja kerätä säälipisteitä omasta kurjasta kohtalostaan. Aikuiset siellä kyllä ymmärtäisivät yskän, Sirkku oli joskus tuskaillut, miten oli tuokin rakkine tullut messuilta ostettua. Saisikohan kiinankaalista ja ananaksesta sen verran terveellisen alkupalan, että voisi sitten vetää vohveleita ja mansikkahilloa paremmalla omallatunnolla, Eeva pohti. 
   Kolme tuntia, kuusi vohvelia ja kaksi Bill Cosby -shown jaksoa myöhemmin Eeva lojui lapsineen sohvalla, kun puhelin soi. Leeni ilmoitti tulevansa huomenna kylään. Tuosta vaan, kuukausien hiljaisuuden jälkeen. No mikäs siinä, Leenin kanssahan oli aina hauskaa, vaikka kuntoa hänen seuransa kyllä vaati. Piti jaksaa valvoa, puhua paljon, nauraa ja innostua. Mutta kunhan vauhtiin päästiin, homma sujui kyllä, Eeva muisti. 
   Lauantaina Eeva oli linja-autolla vastassa, kun Leeni purjehti autonportaita alas eriväriset kangaskaistaleet ympärillään liehuen. Kalkatus alkoi saman tien, ja kovalla äänellä. Opettajalla oli äänivaroja, ja täällä vieraassa ympäristössä Leenin ei tarvinnut välittää siitä, mitä muut ajattelivat. 
   - Kato kun kaikki tuijottaa sua, sä olet julkkis, hän kailotti isoon ääneen muiden asiakkaiden vilkaistessa hedelmätiskillä Eevaa. Kassalla Leeni selvitti tulleensa ystävänsä luo varmistamaan, että tämän miesasiat ovat kunnossa. Eevan teki mieli vajota lattian läpi, vieras kassaneiti katseli häntäkin vähän oudosti. 
   - Miksi sun pitää nolata minut? En minä ole julkkis, kukaan ei tunne. Ajattele nyt mitä noi minusta tuumii tollasen jälkeen. Että mulla on noussut kusi päähän, Eeva sihisi puistotiellä, mutta Leeni vain nauraa räkätti ja kysyi lapsista. Sakari oli hakenut heidät aamulla, nyt ei tavattaisi kumpaakaan. Naisten viikonloppu. 
   Kotona tunnelma parani. Hyvä ruoka ja juoma laukaisivat kielenkannat. Eeva oli huojentunut, kun sai tilittää toimituksen kummallisen kohtauksen ystävälleen. Vähitellen puhe kääntyi lapsiin, miehiin, perheeseen. Leeni oli hyvä kuuntelija, hän osasi nauttia toisenkin tarinoista. Välillä piti tietysti saunoa ja selvitellä Leenin parisuhdetilanne. Parisuhteita oli tällä kertaa kaksi. Yhtä aikaa, toisistaan tietämättömiä miehiä. Siinä vaiheessa, kun Leeni alkoi kuvailla näiden fyysisiä ominaisuuksia Eeva sai sanotuksi, että nyt riittää, suihkuun! 
   Pieni iltalenkki antoi voimia jatkaa juttua vielä pikkutunneille. Eeva tunsi, miten vanha ystävyys vahvisti, auttoi näkemään paremmin itsensä ihmisenä, ei vain äitinä tai toimittajana. Taisikin olla aikaa siitä, kun hän oli viimeksi muistanut, kuka oikeastaan oli. 
   Aamukahvilla keskustelu jatkui samoissa läheisyyden tunnelmissa. Leeniä ei häirinnyt, vaikka hänen edesottamuksensa levitettäisiin kaikkien tietoon. Kunnia meni mutta maine senkun kasvaa, oli hänen mottonsa. Eeva taas oli tarkka siitä, ettei hänen asioistaan puhuttaisi muille. Ihanaa, kun saattoi luottaa toiseen ja tietää ettei tämä rasittuisi hänen ongelmistaan. Omaa äitiä ei uskaltanut oikein enää kuormittaa, tämä sävähti aina hienoisesti kun kuuli jotain ikävää Eevalta. Sitten Leeni oli lähdössä, Eeva saattoi häntä pysäkille ja sai yllättäen reippaat arviot viime tuntien keskusteluista. 
   - Sä olet kyllä aika hukassa. Mies lähti, uutta ei ole, pojalla on varmaan joku kirjainyhdistelmähäiriö, toimituksessa et selvästikään ole omalla alueellasi. Koita nyt reipastua hyvä nainen. Avaa suusi työpaikalla. Mieti mitä itse haluat elämältä. Hanki poikaystävä, lapselle jotain terapiaa ja näytä sille eksällesi että pärjäät ilman sitä torvea. Varaudu siihen, että kaikki sanoo, että olet epäonnistunut. Minä en ajattele niin, mutta muut ajattelee. Huivi heilahti olkapään yli, kun Leeni kipusi linjuriin ja moiskautti lentosuukon mannermaisen näyttävästi. Kiitos nyt tästäkin vähästä, Eeva mietti tyrmistyneenä. Ääneen hän ei ollut osannut sanoa mitään Leenin läksiäiskommenttiin. Noin surkea hän siis oli. 
   Eeva maleksi hitaasti kotiinpäin, mietti ystävän viiltävää analyysia, josta suurin osa kieltämättä oli totta. Mutta että Tatulla kirjainyhdistelmä? MBD vai afasia, mitä niitä oikein oli? Ja pitäisi näyttää Sakarille? Hän kiipesi kirjaston takaa vuorelle nousevia portaita, raahusti näköalapaikalle. Usein tuttujen maisemien katselu ylhäältäpäin auttoi. Nyt Eeva vain tuijotti irrallaan peruskalliosta olevaa valtavaa kivilohkaretta ja mietti, miten entisajan nuoret olivat uskaltaneet loikata rotkon yli tasaiselle kivelle kymmenien metrien korkeudessa. Heillä oli tietysti ollut poika- ja tyttöystävät, joiden kanssa käsi kädessä uskalsi elämässä mitä vain, oli se viisasta tai ei. Joki kimalteli mutkissaan, syysaurinko poimi havumetsistä keltaisina ja punaisina loistavat lehtipuut, taivas oli kuulaan sininen. Hanhiparvi ylitti vuoren muodostelmassa ja piti jatkuvaa kaakatusta, kuin linnut yrittäisivät matkia koirien haukuntaa. Eeva yritti ajatella, että tälläkin paikalla varmaan moni nuori nainen sukupolvien mittaan oli katsellut samoja vesiä, mäkiä ja kirkasta taivasta, hautonut samoja huolia ja tuskaillut yksin. Se helpotti vähän muttei ratkaissut mitään. Hän nousi, rapsi neulaset housuntakamuksesta ja lähti laahustamaan polkua kotiin. 
   Eevan tyttöporukassa oli sanaton sopimus. Jos koolla oli heistä vain kaksi tai kolme, poissa olevia ei haukuttu selän takana. Eeva pyöri hetken aikaa kotona, mietti eikö olisi järkevää lähteä vaikka sienimetsään näin hienona päivänä, mutta levottomuus Leenin sanojen takia ajoi hänet soittamaan Arjalle. Hyvänen aika, hänhän ei ollut kysynyt tältä edes raskauden edistymisestä. Arja tietäisi kasvatusammattilaisena, oliko Tatun kanssa syytä huoleen. Arja haettiin puhelimeen pihalta, siellä oli hiekkakakun teko keskeytynyt pahaan kohtaan, ja huuto kuului puhelimeen asti. Miesääni tuntui rauhoittelevan pikkupedon mylvimistä, ja Arja  tuli hengästyneenä puhelimeen. Eevan sisintä kouraisi. Mikä idylli. Sellainen jota hän ei pystyisi lapsilleen tarjoamaan. Hän ryhdistäytyi kuitenkin ja kyseli kuulumisia. Kun tuli puhe raskauden edistymisestä, Arja oli hetken hiljaa. 
   - Raskaus kyllä etenee kiitos vaan hyvin. Mutta meille tulee down-lapsi, Arja henkäisi yrittäen kuulostaa tavanomaiselta. Oli Eevan vuoro olla hiljaa. Olisi hän sanonut jotain jos yhtään olisi tiennyt, mitä. Lopulta hän sai kakisteltua jotain. 
   - Voi että. Mutta jos jotkut pärjää vähän erilaisenkin lapsen kanssa, niin teidän perhe. Sinä olet loistava äiti ja kasvattaja, ja teillä on siinä apukäsiä ympärillä luonnostaan. Sen tiedän kokemuksesta, että joka lapsi on yhtä rakas, vaikka toisen raskauden aikana ihmetteleekin miten voisi tykätä uudesta tulokkaasta, kun se eka on maailman ihanin. 
   - Aivan varmasti just niin. Rakas on tää uusikin. Ei me muuten tätä ratkaisua oltais tehty. Mutta kerro nyt mitä sulle kuuluu. 
   Eeva mietti hetken, pitäisikö olla jalo ja pitää mölyt mahassaan. Hänen ongelmansa olivat ohimeneviä, toinen joutuisi loppuelämänsä sopeutumaan uusiin tilanteisiin, joita ei ollut tilannut. Itsekuri kuitenkin petti ja Eeva kertoi Leenin kyläilystä ja kommenteista. Arja henkäisi kuuluvasti, jo se olisi riittänyt Eevalle, mutta Arjan äidillisyys ylsi pitemmällekin. 
   - Et välitä Leenin puheista. Omia ongelmiaan hän vaan peilaa, ilmeisesti kadehtii sinulta sitä, mitä sulla on mutta hänellä ei. Leenin buduaarissa ovet käy kuin kangaspuut, mutta ei se näköjään tee hänestä yhtään onnellisempaa. Tatun kanssa kerkisin kesällä touhuta sen verran, että huomasin miten vilkas hän on. Ideoita riittää joka lähtöön, ja lähtee kans ellet pidä varaasi. Mutta Tatusta on kirjainyhdistelmät kaukana, terävä poika ja tulee helposti toimeen toisten kanssa. Eikö se riitä nelivuotiaalta? Älä vaan ala raahata häntä mihinkään testeihin. Meidänkin tarhassa on kaikenlaisia lapsia, ja kyllä sieltä silloin tällöin joku apua tarvitseva erottuu. Tatu ei erottuisi joukosta, ota nyt rauhallisesti. 
   Miten joku osaa olla noin empaattinen, Eeva mietti kaivaessaan huojentuneena sieniveistä ja muovirasioita esiin. Kori olisi tyylikkäämpi, mutta kun ei huushollista nyt sellaista löytynyt. Arja oli nostanut häneltä huolet harteilta tekemättä omasta tilanteestaan mitään numeroa. Oli vielä sanonut suoraan, ettei voisi neuvoa Eevaa ammatin suhteen, itse piti tietää sellaiset asiat. Mutta parisuhteita on turha murehtia, tulee jos on tullakseen. Ja että tähän maailmaan mahtuu erilaisia lapsia, sen he olivat Petrin kanssa päättäneet yksimielisesti. Mahtuisi siis Tatun eläväisyys ja Ellin ujouskin. 
   Metsästä löytyneistä suppilovahveroista saisi ainakin yhden kastikkeen, vielä enemmän puhtia tuli pelkästä pyöräilystä ja metsässä kävelemisestä. Hirvikärpäsiä oli enää harvassa, tämähän oli paratiisi. Henki kulki taas, maailma ei enää näyttänyt yhtä epäpätevältä kuin aamupäivällä. Eevassa oli voimia hoitaa arkensa, jos hän saisi juoksennella pitkin metsiä, kun sieltä tuli tarmoa ja iloa vaikkei uskoisi mihinkään energiavirtatarinoihinkaan. Retken jälkeen Eeva lähti moikkaamaan Juhoa. Seniorisiivessä valmisteltiin näköjään jotain tilaisuutta. Miehet nostivat tuoleja rinkiin, Matti mallaili diaprojektoria ja kangasta asemiin. Hän oli tarjoutunut näyttämään lintukuviaan tänään. 
   - Omasta pyynnöstäni täällä riehun. Saa nähdä kuinka linnut kiinnostaa tulevia naapureitani, Matti touhusi Eevan nähdessään. - Jää sinäkin katsomaan, jos kiinnostaa. Eevaa kiinnostivat juuri linnut oikein kovasti, ja vanhempien ihmisten seura. Nämä olivat elämän moniottelijoita, joiden lähellä aina muisti, että kaikesta voi selvitä. Eikä kaikkea tarvitse edes selvitellä, antaa palaa vaan. Eeva haki Juhon aulaan, vähitellen tulivat kaikki muutkin. Margit ja Alpo näyttivät olevan hyvinkin tutut jo, istuivat vierekkäin ja juttelivat keskenään vaimealla äänellä. Sulo sopi seuraan, siinä oli hyvä kolmikko, Eeva mietti. Viivi ja Torsti ehtivät mukaan pojan sunnuntaikahveilta, Terttu ja Väinö olivat käyneet mökillä panemassa paikkoja talvikuntoon ja istahtivat seuraan samanlaisissa uusissa tuulipuvuissaan posket punaisina. Sinkut valuivat yksitellen paikalle, Kalle heitti huulta ja tarjosi kolmea saavillista perkaamattomia kiiskiä puoli-ilmaiseksi. 
   Matin lintukuvat olivat mielenkiintoisia. Mies osasi valokuvata ja kertoa kuvaustilanteista ja lajeista innostavasti. Kolmen vartin jälkeen yleisö kuitenkin alkoi jo liikehtiä ja putsailla silmälasejaan. Kun Matti lähti penkomaan laukustaan uutta dialaatikkoa, Kalle ja Väinö vaihtoivat katseita, nousivat siirtämään projektorin syrjään ja käynnistivät humppakasetin. Jos ei esiintyjä osannut lukea pieniä vihjeitä, oli suoran toiminnan aika. Tuolit sivuun, valkokangas kasaan ja kiitoksia paljon hienosta esityksestä bongarille, yleisö taputti. Joku oli kaivanut vanhoja kappaleita eurodiskoksi sovitettuina, ja kypsään ikään ehtineet tanssijat näyttivät, että taittuu se Liljankukka diskojumputuksenkin tahdissa. Parasta tänään oli kuitenkin Dallapén ja Jori Malmstenin Sä kaunehin oot, vaikka Alpo yrittikin tyrkyttää Sähkömiehen jenkkaa joka väliin. Alpo ja Margit tanssivat muutaman kappaleen silloin tällöin mutta istuivat enimmäkseen katselemassa muiden menoa. Sulo tanssitti Margitia sen, mitä Alpo ei jaksanut, mutta eihän se samanlaista ollut. 
   Eeva haki isoisänsä väkisin mukaan La Cumparsitaan, Juho lähti vähän vastustellen vanhaa kunnon lankunparsijaa hiihtelemään. Toista puoliskoa hän ei kuitenkaan jaksanut vääntää vaan hinasi Eevan kohti keittiötä, missä Matti ja Anni keskustelivat kiihkeästi. Juho koputti nuorta miestä olkaan ja komensi: “Jatka sinä tästä, minulta loppu kunto kesken.” Matin ei auttanut kuin totella, ja Eeva halusi jälleen vaipua maan sisään. Tämähän nyt oli varsinainen viikonloppu. Nolojen tilanteiden nainen vauhdissa, isoisä etsimässä hänelle partneria, kun ei näköjään itseltä onnistu. Lattialla Matti osoitti kuitenkin osaavansa tanssia. Hän venkoili esitellen perinteisiä rasvisten vientityylejä: takapuoli pitkällä, poski poskea vasten, vasen kämmen avoinna kohti kattoa, ja siihen piti daamin tällätä kätösensä. Eeva lopetti pelleilyn ja pyyteli anteeksi. Mitä se vaari nyt tuollai. Annilla ja Matilla oli varmaan ollut jotain tärkeää kesken. 
   - Hyvä kun Juho tuli pelastamaan. Anni antoi vähän palautetta esityksestäni, ja se likka ei turhia kursaile. Oikeassahan se tietysti oli, minä aina intoudun selittämään liikaa linnuista ja unohdan että kaikki ei ole yhtä hullaantuneita niihin kuin meikäläinen. Kuulemma korkeintaan kolme kuvaa yhdestä lajista ja nekin vähän sähäkästi, niin yleisö jaksaa. Pitää vissiin harjotella lisää.
   Eeva kiitti tanssista ja palasi isoisänsä luo pöydän ääreen. Matti puski perässä ja kysyi Eevalta, huvittaisiko tätä lähteä katsomaan yläkerran remonttia. Pöydän äärellä istuskelevat ikämiehet virnuilivat, Kalle kysyi eikö tuo nyt ollut vähän liian läpinäkyvä iskurepliikki. Eeva kuittasi miesten höröttelyn vastaamalla, että kivahan uusi kämppä olisi nähdä. Hän kuuli kuinka vaari toppuutteli muita “kiusaamasta meilän likkaa”. 
   Kolmannen kerroksen päädystä oli jo erotettu Matille tuleva asunto. Käytävän ovi oli paikoillaan, sisällä oli aloitettu väliseinien rakentaminen keittiö- ja oleskelutilan välille. Matti esitteli leuhkana, minne kylpyhuone tulisi, mihin aikoi rakentaa kuvien kehittämiselle tilat, minne laittaisi valopöydän. Lamppuja ei vielä ollut, Eeva yritti hahmottaa toisen viittilöinnit pihalta kajastavassa vähäisessä valossa. Ei näyttänyt vielä kovin kummoiselta, mutta Matti jo sauhusi kuin olisi nähnyt ympärillään loistolukaalin. Eevaa alkoi ensin itkettää, sitten harmittaa oma itkeskely ja sitten itkettää vielä enemmän. Miksi muilla tuntui olevan selvä suunta elämälleen, odotuksia, suunnitelmia, hän oli tällainen epäonnistuja. Luuseri. Hän kääntyi katsomaan päätyikkunasta ulos, ettei Matti huomaisi kyyneleitä. Turha toivo. 
   - Jossain luki, että eikös tuota vettä tule nyt vähän väärästä päästä, Matti sanoi kiltillä äänellä, eikä muuta tarvittu. Eeva ratkesi tyrskimään oikein olan takaa. Viikonvaihteen keljut hetket hyökyivät mieleen, eikä hän saanut itkuaan loppumaan. Matti lähti kaivelemaan remonttitarvikkeiden seasta talouspaperia. 
   - Jaaha, avasit hanan oikein kunnolla. Tässä olisi, Matti ojensi Eevalle paperia. - Viitsisitkös  sanoa, mikä nyt on noin pielessä. 
   - Kaikki, Eeva parahti ja lateli tulemaan koko litanian. Töissä oli kamalaa, kun kivojen työtehtävien keskellä joutui seuraamaan ihan käsittämättömiä ihmissuhdekuvioita ja johtamisongelmaa, äitinä ja vaimona hän oli epäonnistunut, kasvattajana saanut aikaan yhden ylivilkkaan ja yhden syrjäänvetäytyvän lapsen, eikä hän osannut pitää puoliaan edes vanhoja ystäviä vastaan. Ja sitäpaitsi hän olisi kohta työtönkin. 
   - Eikös toi viiminen ole vähän sama kuin että ruoka on pahaa ja sitä on liian vähän? Matti hymyili. - Jos et kerran pysty olemaan siinä työyhteisössä, niin eikö ole parempi kun se homma loppuu? Matti rupesi pyyhkimään Eevan märkiä poskia, yritti niistää nenää ja komensi turistamaan, ja siinä vaiheessa nyyhke alkoi jo muuttua nauruksi ja estelyksi. Hän kiersi kätensä Eevan hartioiden ympäri, rutisti ja vakuutti, että asioilla on tapana järjestyä. Tyhjä lupaus rauhoitti oudosti Eevan mieltä, tässä oli aikuinen jolla oli elämä hallinnassa, vaikkei se ollut mennyt hänen omien suunnitelmiensa mukaan. 
   - Kiitos. Mutta selitä nyt, miksi haluat tänne vanhojen ihmisten nurkkiin asumaan? Eikö täällä ole aika pimeääkin, kun isoja ikkunoita on vain yksi. Ja ihan saletti, että seniorit keksii sinulle jos jonkinlaista askaretta paskaretta, rauhassa et saa olla. 
   Asunto seniorisiivessä oli kuitenkin Matille ylellisyyttä. Kyminpuolella olevassa suvun mökissä vesi tuli ja meni, jos jaksoi itse kantaa. Lämmittämistä varten piti nousta aikaisin, pönttöuunin pellit piti saada kiinni ennen töihin lähtöä. Ja Aronpellon uudelle työmaalle oli tästä vain puolen kilometrin matka, Kymintehtaalta peräti yli kaksi kilsaa. Nyt Eeva jo nauroi ääneen: kuulisipa joku lappilainen miten kymmenen minuutin pyörämatka on hankala juttu. Tai helsinkiläinen, joka matkustaa kymmentä työmatkakilometriään tunnin. 
   - No niin, onhan tässä velipoikakin perheineen samassa pihapiirissä. Ja sinä ja lapset. Mehän voidaan morsettaa taskulampuilla sinun lastenhuoneen ja minun ikkunan välillä, jos on asiaa. Eeva ei halunnut näyttää ilahtumistaan liian selvästi, kuittasi vain sanomalla, että sellainenkin ihmelaite kuin puhelin on keksitty. 
   Alhaalla seniorit eivät olleet malttaneet vieläkään vetäytyä koteihinsa, nyt keittössä laitettiin teevettä tulelle. Miehet kysyivät Eevalta, miltä vaikutti. 
   - Ihan jees. Kyllä siitä varmaan hyvä tulee, kun saadaan paikka kuntoon. Vaatii vähän hiomista ehkä vielä, Eeva vastasi pahaa-aavistamattomana. 
   - Ai voiko sitä hiookin? isännät naureskelivat. Väinö innostui ihan rutistelemaan Terttuaan ja vinkkasi silmää muille miehille. 
   - Nyt nyt nyt! Tota lajii sai kuunnella tehakses ihan tarpeeks, nyt saatte viimenää opetella olemaa ihmisiks, Maria kajautti ja puisteli päätään Eevalle. - Älä ole moineskaa. Kun on lusikal annettu, ei voi kauhal vaatia.

Voit myös kuunnella luvun, kuvitettuna:
https://youtu.be/bUHf6lzKVZw